Vuodet 1905-1930

Ilmapiiri 1900-luvun alkupuolella

Keski-Suomessa vaikutti 1900-luvun alkuvuosina kolme erillistä puolueryhmittymää: Maltillinen vanhasuomalainen puolue, yhteiskunnallisiin kysymyksiin perustuslakien sallimissa rajoissa radikaalimmin suhtautunut nuorsuomalainen puolue sekä maaseudun tilattomaan väestöön ja taajamien työväkeen nojautunut sosialistiseksi linjautuva työväenpuolue. Ne toimivat vanhan säätyjakopohjaisen kansanedustuslaitoksen ehdoin ja tsaarinvallan sortotoimien puristuksessa.

Suurlakko 1905

Suurlakko Helsingissä 1905

Vuoden 1905 loka- ja marraskuun vaihteessa maassamme puhkesi suurlakko, jonka taustalla oli emämaa Venäjän sortovallan vastustaminen ja vaatimukset demokraattisen edustuslaitoksen saamisesta maahan. Myös äänekoskelaiset ja suolahtelaiset työläiset yhtyivät lakkoon sekä järjestivät kansalaiskokouksia ja mielenosoituksia. Äänekoskella asetettiin järjestysmiehiä, joina toimi työläisten rinnalla porvareitakin ja Äänekosken Työväenyhdistys kävi mm. junalla tervehtimässä suolahtelaisia tovereita. Syksyn tapahtumat vaikuttivat suoranaisesti Suolahden työväestön järjestäytymiseen. Suurlakko 1905 synnytti seudulle voimakkaita jännitteitä niin porvaripuoleiden sisälle kuin niiden ja työväenpuoleen välille. Lakko antoi uskoa omiin mahdollisuuksiin ja ennen kaikkea joukkovoiman merkitykseen.

Työtaistelu tai työsulku 1908-1909

Työväestön kannalta tehtaan työsulku, Äänekosken Osakeyhtiön kannalta lakko, kärjisti vuosina 1908-1909 poliittista tilannetta Äänekoskella. Siinä koeteltiin samalla puolin ja toisin joukkovoiman kestävyyttä. Työtaistelusta, jonka kimmokkeena oli tehtaan halu palata takaisin 12-tuntiseen työaikaan, muodostui pitkä ja näännyttävä ja se kääntyi lopulta paperityöntekijöiden tappioksi.

Tilattoman väestön elinolojen järjestäminen ei muodostunut sen paremmin Äänekosken kylissä kuin Suolahdessakaan samanlaiseksi ongelmaksi kuin maamme varsinaisilla torppariseuduilla. Suolahden Työväenyhdistys otti kuitenkin alusta saakka vastuulleen torparien aseman parantamisen ja laati jo vuoden 1906 alussa erityisen 17-kohtaisen torppariohjelman. Sen synnyn taustalla eivät liene olleet alueella esiintyneet ongelmat, vaan lähinnä työväenyhdistyksen johtokaksikon, puheenjohtajan Fredrik Eklöfin ja sihteerin Joel Naaralaisen, tietoisuus ja perehtyneisyys Sosialidemokraattisen puolueen yleiseen ohjelmakeskusteluun.

Nääsilän talon Pölkkylän torppa

Torpparikysymyksen ratkaiseminen, joka venyi Suomen itsenäistymisen jälkeiseen aikaan, toteutui Äänekosken kunnan aluella kivuttomasti. Sitä ennen syntyi kuitenkin kahnauksia nimenomaan häätöjen yhteydessä. Kärjistynein tilanne ehkä muodostui 1906 elokuussa, kun Nääsilän isäntä Juho Albert Järvenpää antoi lähtökäskyn torpparilleen Juho Penttiselle. Taustalla oli kuitenkin laajempia kysymyksiä: Penttinen oli muuttanut suutarina Helsingistä Nääsilän talon omistamaan Pölkkylän torppaan. Hän perusti pian tultuaan Honkolaan työväenyhdistyksen. Sen yhteyteen muodostettiin punakaartikin, jonka johtajaksi tuli Kalle Lindqvist. Nääsilän isäntä ei hyväksynyt yhdistyksen perustamista ja kielsi alustalaisiaan käymästä sen tilaisuuksissa.

Kun Penttinen oli saanut häädön, kylän työväenyhdistys asettui hänen taakseen. Penttiläinen ja puolueagitaattori Vilho Lahtinen yrittivät saada Nääsilän torppareita ja maatyöläisiä lopettamaan työnsä ja ryhtymään lakkoon. Tässä he osittain onnistuivatkin ja mukaan saatiin myös Suojoen ja ilmeisesti Esalankin alustalaisia. Tilanne kärjistyi ja aseidenkin käyttömahdollisuudesta puhuttiin. Saarijärven virkavallan tulo paikalle sekä torparien ja maatyöläisten pääosan passiivisuus saivat aikaan kompromissin luontoisen sovun Nääsilän isännän ja lakkolaisten välille. Asian tiimoilta käytiin myöhemmin kuitenkin vielä käräjiä.

Punaisten järjestyskaartien synty

Tsaarinvallan kukistuessa vuoden 1917 maaliskuussa Venäjällä, hajosi maassammekin yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpito. Sosialidemokraattinen eduskunta vaihtui syksyllä porvarisenemmistöiseksi. Se pyrki nyt keskittämään ylimmän vallan käsiinsä ja otti toiminnan kulmakivekseen maamme itsenäisyyden saavuttamisen. Syksyn kumous nosti Venäjällä valtaan bolshevikit. Tapahtuman rohkaisemana maamme työväenliike organisoi marraskuun puolessa välissä suurlakon, joka kesti viikon. Järjestysvalta oli tuolloin Äänekoskella ja Suolahdessa työväenkaarteilla, joita ryhdyttiin kutsumaan järjestyskaarteiksi. Suurlakko, kysymys järjestysvallasta ja koko ajan paheneva elintarvikepula jakoi suomalaiset ja Äänekosken kunnankin väestön kahteen, toisiinsa epäluuloisesti ja osin vihamielisestikin suhtautuneeseen leiriin.

Sekä Äänekosken että Suolahden punaiset järjestyskaartit perustettiin koordinoidusti kunnallisjärjestön avulla viikkoa ennen suurlakon puhkeamista syksyllä 1917. Suolahden kaartiin liittyi pian noin sata miestä. Määrä oli suuri, sillä kylän työväenyhdistyksessä oli ollut kirjoilla yhtä paljon jäseniä viimeksi vuonna 1908. Äänekosken ja Suolahden kaartit muovautuivat vuoden 1918 alussa punakaarteiksi ja niiden jäsenmäärä kasvoi siten, että niissä oli kansalaissodan syttyessä noin 300-400 miestä.

Punakaartit olivat maltillisissa käsissä. Ainakin Suolahden puolella niiden toiminnan ulkopuolelle jättäytyivät työväenyhdistyksen johtomiehet, etunenässä puheenjohtaja August Koskinen. Suurin osa työväestä hyväksyi Koskisen rauhanomaisen asenteen. Tätä todisti se, että hän pääsi jo vuoden 1918 alussa Äänekosken valtuuston puheenjohtajaksi ja nautti sodan jälkeen työväestön ulkopuolellakin suurta luottamusta. Koskinen valittiin vuonna 1919 uudelleen valtuuston puheenjohtajaksi ja jo samana vuonna eduskuntaan. Siellä hän oli vuoteen 1921 saakka. Punakaartien passiivisluonteiseen toimintaan paikkakunnalla oli syynä sekin, ettei niitä juurikaan aseistettu. Esimerkiksi Suolahden punakaartin aseistuksena oli tiettävästi vain yksi kivääri ja näytelmäseuran revolveri. Näistä kivääri oli hankittu elokuussa 1911 iltamissa järjestettyjä ampumakilpailuja varten. Niin Suolahden kuin Äänekoskenkin punakaartit käyttivät harjoituksissaan kiväärien korvikkeena puukeppejä.

Suolahden punakaarti otti suurlakon aikana saamiensa ohjeiden mukaan hallintaansa aseman, telefoonin sekä eräitä liike- ja teollisuuslaitoksia. Juuri juna- ja laivaliikenteen valvonta nähtiin keskeisenä. Yhteiskunnallisen järjestyksen ylläpidossa nousi kylän poliisin Kalle Koljosen kilpailijaksi siis järjestyskaarti, mutta poliisin ja kaartin aseettomien vartiomiesten suhteet säilyivät ymmärtäväisinä ja hyvinä. Väkivaltaisuuksia ei sattunut. Ainoa mieliä kohahduttanut tapaus sattui tehtailija Ali Riihijärven hautajaisten aikana. Tällöin hänen talossaan tehtiin omavaltainen kotitarkastus. Sen teki ilmeisesti Venäjän armeijassakin palvellut Pihlman-niminen sotamies, jolla mainitaan olleen päällään erikoinen asu: Päässä saksalainen kypärä ja yllään venäläinen mantteli.

Valkoisten suojeluskuntien synty

Suojeluskunta

Äänekosken suojeluskunnan esikunta 16.5.1925

Punakaartien vastapuoleksi syntyivät alueelle suojeluskunnat, jotka toimivat aivan aluksi salaa palokuntien nimellä. Järjestyksen turvaaminen aseiden avulla herätti keskustelua pitkin vuoden 1917 kesää Äänekoskella ja Suolahdessa lähinnä tehtailijoiden sekä opettajien keskuudessa. Keski-Suomessa useankin suojeluskunnan syntyyn vaikuttanut pihtiputaalainen opettaja Martti Pihkala vieraili 15.10. Suolahden Nuorisoseurantalolla, mutta tuolloin hanke oman suojeluskunnan perustamisesta raukesi kuitenkin väen vastahakoisuuden vuoksi. Viereisessä kuvassa Äänekosken suojeluskunnan esikunta 16.5.1925. Henkilöt vasemmalta lukien: Kauppias Alle Wessman, luutnantti Oiva Wohlonen, opettaja Viljo Räihä, maanviljelijä Wille Raatikainen ja insinööri Bruno Unger.

Suolahden suojeluskunta järjestäytyi vasta suurlakkoviikolla. Jo alusta alkaen se tutki mahdollisuuksia aseistaa itsensä. Toimeen voitiin ryhtyä vasta seuraavan vuoden tammikuun alkupuolella, jolloin opettaja Vesterisen toimiessa välittäjänä Etelä-Pohjanmaalta haettiin salaa kahdella hevosella 50 kpl kiväärejä pistimineen, 5000 panosta ja 13 käsikranaattia. Aseet kätkettiin osin Jaakko Pietiläisen omistamalle konepajalle ja osin kansanopiston maille Mäki-Vallilaan. Suolahden suojeluskunnasta tuli miesmääräänsä nähden eräs Keski-Suomen parhaiten aseistetuista ja kansalaissodan kynnyksellä voitiin osoittaa ase jokaiselle 50 suojeluskuntalaiselle, mikä osaltaan passivoi paikalliset punakaartit.

Sisällissota puhkeaa keväällä 1918

Maassamme ryhdyttiin vuoden 1918 tammikuun lopulla riisumaan aseista täällä olleita venäläisiä joukkoja. Se oli puhjenneen kansalaissodan esinäytös. Rintama vakiintui maaliskuun alussa Pori-Vilppula-Mäntyharju -linjalle. Valkoiset saivat haltuunsa jo heti sodan alussa joukkojen siirroille elintärkeän Haapamäki-Jyväskylä-Pieksämäki -poikittaisradan. Äänekosken kunta jäi siis selvästi valkoisten tukialueen puolelle. Alkoi sisällissota, joka oli samalla valkoisten vapaussotaa ja punaisten luokkasotaa. Onpa puhuttu veljesverenkin vuodattamisestakin.

Punavangit

Punavankeja Äänekosken työväentalolla 1918

Äänekosken ja Suolahden kaartien maltillisuus tuntui paikkakunnalla, sillä iltamia voitiin pitää vielä helmikuun 3. päivänä. Kuitenkin kolme päivää myöhemmin paikallinen suojeluskunta karkoitti pois asemaa vartioineet aseettomat kaartilaiset. Suojeluskunta Jyväskylästä junalla tulleiden apuvoimien kanssa saarsi asemanseudun sekä alkoi vangita työväenyhdistyksen ja punakaartin jäseniä. Rautatieasema joutui siis samanlaiseksi keskeiseksi tapahtumien todistajaksi toistamiseen edellisen syksyn suurlakon jälkeen. Vangittuja alettiin kuljettaa osin pois paikkakunnalta, osin heidät suljettiin taajamien työväentaloille ja Suolahden nuorisoseurantalolle Kukkulalle. Toinen pidätysaalto levisi valkoisella alueella maaliskuun alussa toimeenpannun kutsunnan yhteydessä, jolloin huomattava osa eli lähes 23 % Äänekosken kunnan asevelvollisista jättäytyi niistä pois poliittisen vakaumuksensa vuoksi. Työväentalojen käyttö pidätyspaikkana päättyi vasta toukokuun 10. päivänä.

Valkoisten kutsunnoista poisjääminen keväällä 1918

Äänekosken kunnassa pidettiin kutsunnat 1.3. ja 15.3.1918. Näistä jäi pois ilman laillista syytä suuri osa kutsuntaikäisistä miehistä. Poisjääneitä miehiä oli sekä valkoiselta että punaiselta puolelta. Näistä miehistä oli kevään 1918 aikana vangittuna kaikkiaan 177. Kaikki kutsunnasta poisjääneet ja siitä syystä pidätetyt miehet pidettiin vangittuna samassa paikassa riippumatta poliittisesta väristä. Äänekosken miehet vietiin Suolahden Kukkulalle ja Suolahdesta puolestaan tuotiin miehiä Äänekosken työväentalolle. Alla olevassa Pdf-dokumentissä on luettelo Äänekosken kunnassa kutsuntaikäisistä henkilöistä, jotka ovat olleet vangittuna maaliskuun 1918 kutsunnasta poisjäännin vuoksi.

Paikkakunnan suojeluskunta taisteluissa

Helmikuun 17. päivänä 1918 Suolahden suojeluskunnasta muodostettiin koko Äänekosken kattava suojeluskunta ja kahta päivää myöhemmin rintamalle lähti ensimmäinen järjestöön kuulunut. Suolahden suojeluskunta ei ottanut kokonaisuutena osaa kansalaissotaan, vaan yksityiset suojeluskuntalaiset taistelivat lähinnä Kuhmoisten ja Länkipohjan rintamilla. Taisteluissa kaatuivat opettaja Esa Hasanen Kuhmoisissa, kansanopistolaiset T. Vilen Tampereella, E. Puikkonen Kuhmoisissa, O. Ahola Lempäälässä, työnjohtaja U. Elonheimo Länkipohjassa, renki Elis Rossi Tampereella, Matti Suopellonmäki Orivedellä, Juho Jäntti (haavoittui kuolettavasti Tampereella) ja tiettävästi vielä Kalle Savolainen. Mainittakoon, että Äänekosken kunnan alueelta värväytyi viisi nuorukaista Saksaan saamaan jääkärikoulutusta. Myöhemmin suojeluskuntajärjestelmästä tuli itsenäisen Suomen puolustusvoimien ydinosa ja siihen liittyi sittemmin myös lottatoiminta.

Sisällissodan päätös ja ilmapiiri sen jälkeen

Tammisaaren vankileiri

Tammisaaren vankileiri 1918

Kansalaissota kääntyi punaisten tappioksi ja itsenäistä Suomea ryhdyttiin sitten hallitsemaan voittajien ehdoilla. Äänekosken kunnan hallinnosta suljettiin pois mm. valtuuston puheenjohtaja, maltillista linjaa edustanut August Koskinen sekä muut sosialistit. Pääosa sekä Äänekosken että Suolahden punakaartilaisista ja työläisaktivisteista joutui jo sodan alkuvaiheissa kotiseudullaan vangituiksi. Osa suolahtelaisista pakeni metsiin Sumiaisten puolelle, josta käsin he öiseen aikaan tapailivat perhettään. Oma yhdistystalo muodostui eräille vankilaksi, mutta osa vietiin myöhemmin mm. pahamaineiselle Tammisaaren leirille. Nälkä ja kulkutaudit koituvat tusinan punavangin kohtaloksi. Tammisaaressa menehtyivät suolahtelaisista mm. Hiskias ja Kalle Leinonen, Jussi Puttonen ja Riipe Jakonen. Jakonen oli eräs niistä harvoista suolahtelaisista, joka oli kylästä paettuaan liittynyt punaisten puolelle. Hänet vangittiin Viipurin valloituksen yhteydessä. Äänekoskelaisista Tammisaaressa menehtyivät ainakin Martti Valo, järjestyskaartin päällikkö Viljam Pynnönen, Juho Heinänen ja Ville Hytönen. Äänekosken Ruununmaalta kotoisin ollut Vihtori Hänninen menehtyi Kuopion vankileirillä suolikatariin. Vihtori Puttonen kuoli vasta kapinavuoden lokakuussa, palattuaan vankeudesta hyvin heikossa kunnossa. Vangittuina olivat myös lakkolaisten johtajana ollut Kalle Ojanen sekä järjestyskaartin johtajana ollut Kihlberg. He istuivat vankileirillä joulun 1918 seudulle saakka, jolloin tuli iso armahdus.

Kansalaissodan arvet, jotka eivät toki olleet alueella seudun maantieteellisen sijainnin ja väestön maltillisuuden vuoksi syvät, alkoivat umpeutua pikkuhiljaa 1920-luvulla. Paikkakunnan yhteiskunnallista järjestystä järkytti kuitenkin vuosikymmemen lopulla ja seuraavan alussa ns. Lapualaisaika. Tuolloin maahamme säädettiin ns. kommunistilait, joiden nojalla kiellettiin äärivasemmistolainen toiminta. Ajan hengen mukaisesti Äänekosken valtuusto esitti 14.8.1930, että kommunistiset jäsenet eroaisivat vapaaehtoisesti valtuustosta. Näin tapahtuikin, kun työmiehet Väinö Nieminen ja Voitto Nyholm ilmoittivat jättävänsä paikkansa. Kommunistilakien mukaan Äänekosken kunnan alueelta lakkautettiin tai julistettiin toimintakieltoon vuoden 1931 loppuun mennessä yhdeksän työväenyhdistystä, jotka olivat pääasiassa ammattiosastoja.

Muutamia kuulustelupöytäkirjoja vuodelta 1918

Laukaassa 20.1.1888 syntynyt perheetön sahatyömies Kalle Ojanen tuli töihin Äänekoski Oy palvelukseen vuonna 1910 ja samoihin aikoihin hän liittyi Äänekosken työväenyhdistykseen ja paperityöläisten ammattiosastoon. Hänet vangittiin alkukesästä 1918 ja toimitettujen kuulustelujen mukaan hän oli ollut lakkokomitean puheenjohtajana Äänekoskella. Sen muina jäseninä olivat mm. Huovelin, Pynnönen, Kalle Kautto, Juho Kautto ja Erland Ritanen. Kuulustelupöytäkirjojen mukaan Kalle Ojanen oli ollut myös Äänekosken punakaartin esikunnan puheenjohtaja ja punakaartin kirjurina. Heinäkuun 29. päivänä 1918 Vaasassa pidetyssä Valtiorikosoikeuden istunnossa hänet tuomittiin valtiorikoksen valmistelusta kuudeksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja lisäksi menettämään kansalaisluottamuksensa tämän jälkeen kuudeksi vuodeksi. Hän joutui kärsimään saamaansa tuomiota vuoden 1918 loppulle saakka, jonka jälkeen hänet monien muiden mukana armahdettiin ja päästettiin ehdonalaiseen vapauteen. Alla olevassa Pdf-dokumentissä on Kalle Ojasen kuulustelu- ja oikeudenkäyntipöytäkirjoja kesältä 1918.

Sorvari Yrjö August Kihlberg syntyi Äänekoskella 5.12.1895. Hän liittyi työväenyhdistykseen Helsingissä 1913 sekä Helsingin punakaartiin marraskuussa 1917 ja suoritti siellä punakaartista määrättyjä vartiontitehtäviä Helsingin rykmentin III-pataljoonan I ja IV komppaniassa. Tämän lisäksi hän otti osaa taisteluihin punakaartin riveissä Viipurin-Tienhaaran seutuvilla. Hänet vangittiin Tienhaarassa 29.5.1918 ja lähetettiin Viipuriin. Hänet tuomittiin 2.10.1918 avunannosta valtiopetokseen kuritushuoneeseen viideksi vuodeksi ja tämän jälkeen menettämään kansalaisluottamuksensa seitsemäksi vuodeksi. Hän joutui kärsimään saamaansa tuomiota vuoden 1918 loppulle saakka, jonka jälkeen hänet monien muiden mukana armahdettiin ja päästettiin ehdonalaiseen vapauteen. Alla olevassa Pdf-dokumentissä on Yrjö Kihlbergin kuulustelu- ja oikeudenkäyntipöytäkirjoja kesältä 1918.

Seppä August Salmelin syntyi Uuraisilla 1.11.1857. Hänen perheeseensä kuului vaimo Vilhelmiina ja kahdeksan lasta, joista nuorin oli tuona aikana 14-vuotias. August Salmelinilla oli oma sepänliike Äänekosken keskustassa nykyisen kaupungintalon parkkipaikan lähellä. Hän liittyi 1900-luvun alussa Tampereen työväenyhdistykseen ja oli myös Äänekosken työväenyhdistyksen jäsen ja työväen soittokunnan johtaja. Hän liittyi vuoden lopulla 1917 paikalliseen punaiseen järjestyskaartiin. Hänet vangittiin Äänekoskella 8.3.1918 ja kuljetettiin samana päivänä Jyväskylään, 21.3. Seinäkoelle, 24.3. Kokkolaan ja 3.6.1918 Tammisaareen. Alla olevassa Pdf-dokumentissä on August Salmelinin kuulustelu- ja oikeudenkäyntipöytäkirjoja kesältä 1918.

Kirjeitä vapaussodan vaiheista Äänekoskella

Äänekosken seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Frans Oskar Niemi kirjoitti vapaussodan jälkeisissä tunnelmissa marraskuun 29. päivänä 1918 kertomuksen tapahtumista Äänekosken seurakunnassa ja Äänekoskella. Kirjoituksessa hän kuvaa työväenluokan ja paikallisen ammattiyhdistyksen toimintaa ja suhtautumista punakaartiin sekä mielialoja Äänekoskella alkaen 1900-luvun alusta päättyen vuoden 1918 tapahtumiin. Alla olevassa Pdf-dokumentissä on kirkkoherra Frans Oskar Niemen kirje syksyltä 1918.

Äänekosken nimismiehenä toimi vapaussodan aikana Aadolf Skogman. Hän oli virassa vuodet 1914-1918. Hän kirjoitti marraskuun 26. päivänä 1918 kirjoituksen otsikolla Suomen vapaussodan historian vaiheita. Kirjoituksessa hän kuvaa paikkakunnan punaisten järjästyskaartien syntyä ja niiden muuntumista punakaarteiksi. Samoin hän kertoo suojeluskuntien muodostumisesta ja niiden toiminnasta paikkakunnalla. Alla olevassa Pdf-dokumentissä on nimismies Aadolf Skogmanin kirje syksyltä 1918.

Vapaussodan jälkimaininkeja Äänekoskella

Yhteiskuntajärjestyksen järkyttämisen äärimmäisinä muotoina olivat vasemmistolaisten kyyditykset. Sellaisen kohteeksi joutui 2.9.1930 kunnankamreeri Ahti Kärkkäinenkin. Hän oli kunnan etua monitahoisesti ajanut, laajaa luottamusta nauttinut kuntalaisten palkkaama virkamies ja hänen kohtelunsa tuomittiin paikkakunnalla yleisesti. Teko vaikutti äänekoskelaisiin ja suolahtelaisiin suunnilleen samalla tavalla kuin koko maamme mittakaavassa entisen presidentin Kaarlo Ståhlbergin kyyditseminen. Kärkkäisen kyydityksen suorittivat ulkopaikkakuntalaiset, mutta siihen yllyttäjinä tuomittiin kolme äänekoskelaista, joista kaksi sai ehdottoman vankeusrangaistuksen.

Suolahden kansakoulunopettajaa Juho Karvosta ahdisteltiin vuoden 1930 syksyllä parin viikon ajan, mutta kyyditsemisaikeet kariutuivat. Karvonen joutui kuitenkin pakenemaan paikkakunnalta Heikki Pölkin vuokra-autossa, jonka matkustajaa liikennettä tarkkailevat miehet eivät osanneet epäillä. Junaan nouseminen Jyväskylässä osoittautui kuitenkin mahdottomaksi ja niinpä Karvosen oli jatkettava automatkaa Petäjävedelle saakka.

Vapaussodassa kaatuneet Äänekoski Oy:n työntekijät

Äänekoski Oy:n arkistot kertovat vapaussotamme aikana yhtiön palveluksessa olleista työntekijöistä kaatuneen seuraavat kolme henkeä:

Suopellonmäki Matti

Syntynyt 24.2.1894, kaatui valkoisella puolella 22.3.1918 Orivedellä. Talollisen poika Suopellonmäestä.

Savolainen Kalle Johannes

Syntynyt 10.7.1895, kaatui valkoisella puolella 30.3.1918. Alle Savolaisen nuorempi veli oli naimisissa kauppias Linda Laihon kanssa.

Jäntti Johannes

Syntynyt 13.11.1889, kaatui valkoisella puolella 29.3.1918.

Suomen sotasurmat 1914-1922

Suomen sotasurmat 1914-1922 on Arkistolaitoksen ylläpitämä tietokanta, joka käsittää 39550 vuosien 1914-1922 välillä surmansa saanutta suomalaista. Tietoja voidaan hakea sukunimen, etunimen, syntymäajan, ammatin, kirjoillaolokunnan, asuinkunnan, kuolinkunnan ja kuolintavan mukaan. Kirjoillaolokunnat on merkitty nimitiedostoon vuoden 1918 seurakuntajaon mukaan, mutta asuin-, syntymä-, vangitsemis- ja kuolinkunnat vuoden 1918 kuntajaon mukaan.

Tietokannan mukaan vuoden 1918 tapahtumissa Suomessa sai surmansa yhteensä 36640 henkilöä. Näistä punaisia oli 27038 (74%), valkoisia 5179 (14%) sekä muita 4423 (12%). Äänekoskella kirjoilla olleista henkilöistä sai tietokannan mukaan surmansa vuoden 1918 tapahtumien aikana yhteensä 19 henkilöä. Heistä punaisia oli 14 ja valkoisia 5 miestä. Tiedoissa on virhe ainakin Yrjö Kihlbergin kohdalla. Tietokannan mukaan hän kuoli Tammisaaressa 22.8.1918. Kuitenkin hän laati armonanomuksen Valtiorikosylioikeudelle Tammisaaren vankileirillä yli kuukausi ilmoitetun kuolemansa jälkeen 2.10.1918. Alla olevan linkin kautta pääsee Arkitolaitoksen Suomen sotasurmat 1914-1922 tietokantaan.

Eemeli Salmelinin päiväkirjaotos ajalla 12.3.1918-1.5.1918

Eemeli Salmelin teki Sosiaalidemokraattisen puolueen edustajana pitkän uran Äänekosken kauppalan hallintoelimissä. Hänellä oli erikoinen tapa pitää päiväkirjaa mitä erilaisimmista asioista. Meidän onneksemme hän ei keskeyttänyt päiväkirjan kirjoittamistaan edes vankileirillä ollessaan 1918. Päiväkirjat olivat hänelle niin tärkeät, että hän jäihin hukkuessaan Niinivedellä vuonna 1944 viimeisenä tekonaan pelasti taskussaan olleen päiväkirjan heittämällä sen kauaksi jäälle.

Lähteet

  1. ELKA, Metsä-Serla Oy Äänekosken tehtaiden arkisto
  2. Äänekosken-Suolahden historia vuoteen 1932, Jorma Wilmi 1991, ISBN 951-96322-0-4
  3. Taisto Poikosen arkisto