Äänekoski

Eemeli Salmelinin tarinoita

Eemeli hamstruureissuilla

Sota-aikana Suomen miesten ollessa isänmaata puolustamassa tuotanto laski lähes jokaisella talouselämän alueella. Valtiovalta pyrki tavaroiden saantia ja hintaa säännöstelemällä varmistamaan hyödykkeiden tasapuolisen saannin kaikille kansalaisille ja samalla estämään inflaatiota. Seurauksena tästä oli musta pörssi, joka tarkoitti kaupan tekoa ohi valtion kontrollin. Suomeenkin syntyi eräänlainen kaksoistalous, joka ei ole maailmalla harvinaista tavata tälläkään hetkellä. Säännöstelytalouden korttien avulla jakamat annokset mm. ruokataloudessa olivat niin pieniä, että niiden avulla pysyi juuri ja juuri hengissä. Käytännössä korttiannosten mukaiseen kulutukseen ei juuri kukaan tyytynyt. Suurin puute oli ravintorasvoista, lihasta ja maitotuotteista. Sokeriakin jotkut kovasti kaipasivat korttiannoksilla saadun lisäksi, vaikka sen käyttö oli normaalioloissa paljon nykyistä vähäisempää.

Äänekoskelaisen kunnallisveteraanin Eemeli Salmelinin päiväkirjoista on nähtävissä hyvinkin tarkkoja muistiinpanoja hamstruulla hankituista ruokavaroista. Eemeli oli liikkeellä lähes joka kolmas päivä, eli pari kertaa viikossa vuoden 1942 kolmena ensimmäisenä kuukautena. Kulkuvälineenä hänellä oli vielä tammikuulla potkukelkka ja taas uudelleen maaliskuun lopulla, mutta keskitalvella oli hiihdettävä. Teitä ei paljoa sota-aikana aurailtu.

Elintarvikkeita säännösteltiin 1939-1953

Käytännössä elintarvikkeiden tiukka säännöstely toteutettiin siten, että maataloudesta elantonsa saavalle väestölle määrättiin luovutusvelvollisuus lukuun ottamatta maataloustuotannon sitä osaa, jonka tuottaja sai pitää oman taloutensa arvioitua kulutusta varten. Luovutusvelvollisuuden valvonta oli hankalaa ja käytännössä oli yleistä, että maataloustuottajat pidättivät omaan käyttöönsä suuremman määrän elintarvikkeita kuin olisi ollut sallittua. Tämä ylijäämä myytiin sitten joko mustaan pörssiin tai suoraan esimerkiksi kaupungeissa asuville tuttaville tai sukulaisille.

Kuluttajille sen sijaan jaettiin osto­kortteja, joita vastaan pystyi hankkimaan elintarvikkeita tai muita hyödykkeitä valtion ylläpitämän jakelujärjestelmän myyntipisteistä. Säännöstelyn ollessa laajimmillaan kuluttajalla täytyi olla käytössään 51 erilaista ostokorttia, joista osa koski muitakin hyödykkeitä kuin elintarvikkeita kuten esimerkiksi jalkineita, vaatteita ja saippuaa. Kaikkiaan erilaisia ostokortteja painettiin säännöstelykauden aikana Suomessa noin 778 miljoonaa ja ne koskivat 160 eri elintarviketta tai elintarvikeryhmää, tavaraa tai muuta hyödykettä. Uusia ostokortteja jaettiin kansalaisille yleensä kolmasti vuoteen muun muassa ostokorttiväärennösten hankaloittamiseksi.

Niin sanottu korttiaika alkoi 12.10.1939, jolloin ensimmäistä elintarvikkeita koskevaa ostokorttia ryhdyttiin jakamaan. Kortista leikatulla kupongilla sai ostaa aluksi yhden kilon sokeria yhdelle henkilölle ja sen tuli riittää noin kuukauden käyttöön. Sokeri oli asetettu takavarikkoon ja säännöstelyn alaiseksi 7.10.1939, jolloin periaatteessa jokaisen kansalaisen tuli luovuttaa hallussaan oleva sokeri kansanhuoltoviranomaisille lukuun ottamatta omaan käyttöön jäävää kahta kiloa. Korttiaika Suomessa päättyi vuonna 1953, jolloin viimeinen säännöstelty elintarvike kahvi vapautettiin säännöstelystä. Ostokortti tarkoitti siis vain lupaa ostaa kulloistakin tuotetta tai hyödykettä, joten ostokortin lisäksi tarvittiin vielä käteistä rahaa.

Sotalapsia Ruotsiin

Elintarvikepulaa helpotettiin lähettämällä lapsia Ruotsiin. Äänekoskellakin oli Eemeli kansakoulun johtokunnan kokouksessa, jossa yhdellä kertaa annettiin todistukset 26 lapselle, jotka lähetettiin Ruotsiin ns. sotalapsiksi. Tammikuun alussa Eemeli oli ollut Gunnar Väyrysen kanssa laskemassa Huiman seppeleitä sankarihaudoille. Huiman parhaita hiihtäjiä oli ollut Vilho Piilola, jota omaiset eivät kuitenkaan halunneet haudata sankarihautaan. Monet kokivat kaatuneet sodan uhreina, eivätkä niinkään sankareina. Neljä kaatunutta oli silloinkin haudattu samalla kertaa. Eemeli oli vähän puhunutkin haudoilla. Helmikuussa Eemeli toteaa vuonna 1923 syntyneiden lähteneen sotaan. Väyrysen Gunu lähti heidän mukanaan, kuten moni muukin poika Äänekoskelta Riihimäen kasarmeille koulutettavaksi ja muutamaa kuukautta myöhemmin etulinjaan Syvärille.

Eemelin lähin esimies Santeri Saarinen kuoli tammikuun lopussa vain kolme päivää sairaalassa oltuaan. Muitakin Eemelille tuttuja oli siirtynyt maanalle. Heistä hän mainitsee Alina Pajusen olleen silloin Ruokolahdessa piikana, kun tehdasta rakennettiin. Sieltä oli Alina mennyt avioon Lauri Pajusen kanssa. Seuraavana kesänä oli myös Eemelin perhe lähtenyt Ruokolahdesta, kun hänen isänsä oli rakentanut mökin laivarantaan.

Kortilla sai maitoa desin päivässä

Maitoa säännösteltiin niin, että sitä jaettiin kortilla helmikuun puoliväliin saakka vain yksi desilitra päivässä aikuista kohti. Sitten annosta nostettiin kahteen desiin. Lapsille annos oli hieman suurempi. Ei Eemeli sellaisiin maitoannoksiin tyyntynyt, kuten eivät monet muutkaan maaseudulla, jos navetat olivat lähellä. Tammikuussa 1942 Eemeli oli seitsemällä maidonhakumatkallaan tuonut täysmaitoa 34 litraa ja kuusi litraa kurria, jota nykyään sanotaan rasvattomaksi maidoksi. Alkukuusta ei kurri Eemelille kelvannut, sillä hän kertoi jättäneensä ne talot väliin, joissa maito oli jo laskettu. Ennen sotaa kurria joivat vain kurjat ja köyhät.

Helmikuussa hamstruureissuja oli yhtä monta, mutta täysmaitoa tuli vain 26 litraa kurrin lisääntyessä vastaavasti 13 litraan. Siihen aikaan lehmät olivat yleisesti kevätpoikivia, mikä selittää maidon olleen tiukassa. Maaliskuussa Eemeli näyttää lehmien poijittua päässeen maitohanojen ääreen, sillä saalista on kertynyt tuplaten: täysmaitoa 565 litraa, kurria 10 litraa ja piimää 40,5 litraa. Piimän lisääntymiselle on parikin syytä. Maidon säilyttäminen vaikeutui päivien lämmetessä ja Eemelin poika Teuvo oli toista viikkoa lomalla ollessaan vahtimassa sotavankeja Lappeenrannan lähellä.

Maksuvälineenä raha ja paloöljy

Tuttavat ja sukulaiset näyttävä olleen arvossaan ruuanjatkeen hankinnassa sota-aikana. Eemelin ikätoveri Kustaa-Adolf Tourunen Honkolan Rinteelästä oli tärkeimpiä kauppakumppaneita. Jo rauhan aikana oli ollut yhteistyötä, joka jatkui sujuvasti sodan varjossa. Suurimman osan ostoksistaan Eemeli maksoi rahalla, mutta olipa sentään jostakin onnistunut hankkimaan paloöljyä, jota Rinteelässä tarvittiin kipeästi valaistukseen. Keskitalvella oli kuukauden paussi Rinteelässä käynnissä, kun lehmät olivat tukossa ennen poikimista. Honkolan Poika-Ahossa Eemelillä oli sukulaisia. Maidon lisäksi sukulaisilta herui toisinaan muutakin hyvää. Kerran hän sai rukiita 6,2 ja herneitä 3,1 kiloa ilmaiseksi, mikä oli Eemelin arvion mukaan satasen paukku. Se vastasi parinpäivän palkkaa.

Jäätuuran ja vesurin Eemeli teetti Poika-Ahon Matilla 60 markalla. Ruoka näyttää olleen arvossaan ja rukiit erityisesti, sillä niistä paahdettiin kahvin korviketta. Viimeisen kerran oli kortilla saatu kahvia syksyllä 1941 neljäskilo nokkaa kohti. Sukulaisia Eemelillä oli myös Ruotinkylällä, jossa hän kulki ahkerasti varsinkin maaliskuulla. Keiteleen jäätä kulkien matka oli lyhyt. Ruotissa tilat olivat pieniä, eikä yhdestä taloudesta suurta apua tihkunut, mutta ei Eemelillä mennyt sormi suuhun, sillä hän kävi monessa huushollissa samalla reissulla ja saalista tuli, kuten hän itsekin kerran päiväkirjassaan toteaa.

Maaliskuun lopulla saha alkoi pyöriä kahdessa tuurissa, mikä Eemeliä ilahdutti, sillä enää ei tarvinnut hamstruulla kuhkia pimeällä. Potkukelkka kuljetti hänet puolessa tunnissa Honkolaan saakka. Maitotuotteiden lisäksi Eemeli sai vielä tammikuussa 1942 18 kiloa jyviä, ryynejä ja jauhoja. Kahtena seuraavana kuuna ei juuri viljatuotteita kertynyt, mihin osasyynä oli ilmeisesti se, että hän oli varautunut talveen ostamalla mm. Honkolan Autiosta kymmeniä kiloja rukiita jo syksyllä leivän varmistamiseksi. Rukiiden varaamiseksi Eemeli oli saanut opin jo 1. maailmansodan aikana. Anoppiaan Eemeli oli muistanut saatuaan rukiita helmikuulla Poika-Ahosta. Todennäköisesti anoppi ja appi saivat osan myös Eemelin hankkimasta maidosta. Lihaakin oli Eemelin talouteen hankittu syksyllä.

Kilo voita maksoi 40 markkaa

Korttiannosta vastaavan maitonsa Eemelin perhe sai tehtaan kautta. Helmikuun tilistä häneltä otettiin maidosta 69,50 markkaa eli 2,80 markkaa litralta. Samaan hintaan hän sai hamstraamansakin maidon, joten hintakiskontaan Eemeli ei näytä törmänneen. Vuoden 1944 syksyllä maito maksoi jo seitsemän markkaa litralta, mutta tuplaantunut oli Eemelin palkkakin. Kokonaan ei inflaatiota pystytty pitämään kurissa. Piimä ja kurri maksoivat puolet maidon hinnasta, joten maitorasva näyttää olleen arvokasta. Neljä kertaa Eemeli oli onnistunut ostamaan voita reissuillaan kyseisen kolmen kuukauden aikana yhteensä 1,8 kg. Kilohinta oli noin 40 mk. Sahan työnjohtaja Eemeli sai päiväpalkallaan kilon verran voita.

Lain kirjainta ei aina noudatettu

Musta pörssi nakersi kansan lainkuuliaisuutta. Julkisesti puhuttiin toista kuin tehtiin. Kovin harvat pystyivät olemaan erossa hamstruusta, vaikka se oli rangaistavaa. Ainoa kansan moraalia rappeuttava asia oli se ei kuitenkaan ollut. Ihan lain kirjainta ei aina noudatettu esimerkiksi kansakoulun johtokunnan kokouksissa. Eemeli toteaa vain kolmen johtokuntaan kuuluneen olleen paikalla ja muiden jäsenten nimien pannun pöytäkirjaan muuten vaan. Virallisen päätösvaltaisuuden takia ei sota-aikana jouduttu uusia kokouksia kutsumaan kasalle. Sotapropaganda ja huhut osaltaan vääristivät todellisuutta. Hanakasti Eemeli meni kylään Iivari Hytöselle, joka tuli lomalle oltuaan työvelvollisena Syvärillä. Epäilemättä keskusteluissa verrattiin sanomalehtien ja radioiden tarjoamaan arkitodellisuutta siihen, jonka rivimies oli rintaman läheisyydessä kokenut. Henkisestikin elettiin eräänlaisessa kaksoistaloudessa.

Sotapropagandasta huolimatta radiota kuunneltiin ahkerasti. Muutaman kuukauden välein joutui Eemeli radiovastaanotintaan korjaamaan, mutta kuunteluun ei katkoa tullut, sillä Vainikaisella ja Lehdolla hän uutisia kävi kuuntelemassa oman radion puuttuessa. Uutisia Eemeli sai myös veljeltään Eelikseltä, joka oli saanut seitsemän päivän loman voitettuaan kahden komppanian välisen ampumahiihdon. Ei Huiman ehkä kautta aikojen monipuolisin urheilija malttanut urheilusta erossa pysyä edes sodan olosuhteissa varsinkin, kun sitä kautta oli mahdollisuus saada lomaa ja tavata perhettä ja sukua. Sodassa oleminen ei ollut herkkua, vaikka oltiin siirrytty asemasotaan ja tappiot, nälkä ja täit vähenivät.

Lähteet

1. Sisä-Suomen lehti 28.3.2002, Taisto Poikonen