Äänekoski

Pukkimäen 192 vuotta

Pukkimäen alue 1825-2017

Pukkimäen asuntoalueen syntyyn 1920-luvun alussa vaikuttivat monet Äänekoskea 1800-luvun lopun jälkeen mullistaneet tapahtumat. Monet niistä liittyvät aikansa yleiseen kehitykseen niin teollisuuden kuin yhteiskunnan sosiaalisen rakenteenkin osalta. Yksittäisten tapahtumien ja tapahtumaketjujen lisäksi voidaan esille nostaa myös joitakin henkilöitä, jotka omalla toiminnallaan ovat vaikuttaneet alueen toteutuneen historian kulkuun. Seuraavassa tarkastellaan näytä syy-yhteyksiä ja pyritään löytämään niitä tekijöitä, joita johtivat Pukkimäen asuntoalueen syntyyn, kehitykseen ja lopulta häviämiseen.

Alueen maatalousvaihe

Pukkimäki alueena on syntynyt vasta 1920-luvulla. 1800-luvun lopulle tultaessa Pukkimäen tulevan alueen päärakennuksena oli Topian eli Uudentalon rakennusryhmä peltoineen ja metsineen. Topian talo syntyi vuonna 1825, kun jo kertaalleen aiemmin halottu Honkolan talo halotiin uudelleen ja siitä muodostettiin kaksi uutta taloa Eerola ja Uusitalo. Honkolan talo ja siitä syntynyt Eerolan talo sijaitsivat nykyisen Poken alueen länsireunalla Piilolantien varressa. Topian talo puolestaan sijaitsi nykyisen Terveyskadun varrella aivan uuden lukion rakennuksen länsipuolella.

1800-luvun lopussa Pukkimäen ja koko Piilolanniemenkin alue oli tyypillistä sen aikaista maalaistalojen lähialuetta. Verrattain hyvät peltomaat reunustivat talorykelmiä monelta puolelta. Peltoalueet sijaitsivat pääosin vesialueille laskevilla rantamailla metsäsarakkeiden jäädessä niiden keskelle. Peltojen reunustoilla oli latoja. Alueen pohjoisosaa rajoitti vetinen, paikoin ylitsepääsemätön suoalue. Alueen etelä- ja länsipuolen rantamaat olivat matalaa savi- ja liejupohjaista osin kortetta kasvavaa järvimaata. Itäreunaltaan alue rajautui Keiteleen lasku-uoman Äänekosken muodostamaan voimakkaasti virtaavan veden väylään. Alueen ainoa parempikuntoinen tielinja kulki vuonna 1904 toimintansa aloittaneen Piilonanniemen lossin kautta Piilolan ja Eerolan talojen ohitse kohti pohjoista. Piilolan talosta kulki lisäksi Piilolan hienätieksi kutsuttu kesätie Kuhnamon rantamaata pitkin viistosti kohti pohjoista. Se päättyi Topian talon länsipuolelle.

Koko Äänekosken pääsaaren eteläpään alue oli jaettu 1800-luvun alkupuolella siellä olevien talojen kesken selkeisiin maa-alueisiin. Lohkojen linjat kulkivat viistosti itä-länsi suunnassa niemialueen poikki. Koko niemen eteläkärki kuului Piilolan taloon. Siitä pohjoiseen kuljettaessa tuli vastaan Heikkilän ja Eerolan kaistaleet. Niiden pohjoispuolella sijaitsi Topian taloon kuulunut maa-alue. Talojen lisäksi alueella oli kaksi torppaa. Niistä etelämpänä sijainnut Ränssi oli Piilolan torppa ja virran rannalla ollut Hautala taas kuului Topiaan.

Topian talo ja sen suvut

Vuonna 1825 syntyneeseen Topian taloon kuului käytännössä koko tuleva Pukkimäen alue. Topian isäntänä vuodet 1863-1893 oli Eerik Tobiaksenpoika Liimatainen. Hänen vaimonsa oli Hetastiina Matintytär Kautto Mämmenkylän Alatalossa. Eerik Tobiaksenpojan isä puolestaan oli Tobias Eerikinpoika Liimatainen. Hän oli Matilnvirralla sijainneen Niinimäen talon nuorin poika. Topias Eerikinpoika avioitui Honkolan talon tyttären Heta Matintytär Honkonen kanssa vuonna 1801.

Eerik Liimataisen jälkeen Topian talon isännyyden sai haltuunsa vuonna 1893 hänen tuolloin 33-vuotias poikansa Johannes yhdessä veljensä Selimin kanssa. Hieman aiemmin Johannes Liimatainen oli avioitunut Pohjan talon tyttären Matilda Kauton kanssa ja heille syntyi Topian aikana kaksi lasta Juho Ilmari ja Anna.

Alla olevissa sukututkimuksissa tarkastellaan Topian talon pääsukuja sekä alueen talojen maa-alueita vuoden 1840 karttojen perusteella. Liimataisten ja Mämmen Kautojen suvut ovat vuosien aikana kohdanneet Topian talossa ainakin kahdessa eri avioliitossa. Viimeisessä kartassa on hahmoteltu Topian talon maiden likimääräistä kulkua nykykartalle sijoitettuna.

Ilmapiiri alkaa muuttua

Alueen ja koko paikkakunnan tulevan muutoksen ensimmäisiä merkkejä oli vuonna 1879 koulun perustaminen Äänekoskelle. Sen puuhamiehenä oli Piilolan isäntä Kalle Piilonen. Koulu oli Piilosen yksityisesti ylläpitämä ja se toimi Piilolan talon yhteydessä olevassa maitotuvassa yhden lukukauden ajan. Opettajana koulussa oli Jyväskylän seminaarin kolmannelta luokalta eronnut Herman Wilhelm Lund. Ensimmäinen kunnallinen koulu Äänekoskelle saatiin vuonna 1885, jolloin toinen Laukaassa toimineista kansakouluista siirrettiin Äänekoskelle. Tämänkin kansakoulun saamisessa kuntaan vaikutti voimakkaasti Kalle Piilonen, joka lahjoitti koulua varten tontin Piilolanniemestä sekä lisäksi lupasi rakennustarpeita ja raha-avustuksen rakennusta varten.

Alueen teollistumisen alkusysäys oli Piilolan isännän Kalle Piilosen vuonna 1882 perustama höyrysaha. Äänekoskessa oli tosin ollut myllytoimintaa jo 1600- ja 1700-luvuilta lähtien, mutta näiden ei voida katsoa edustaneen teollista toimintaa, vaan pikemminkin ne kuuluivat maatalousyhteiskunnan luonnolliseen kiertoon. Saha sijaitsi Piilolan talon mailla Kuhnamon rannassa. Sahan alueen nimeksi vakiintui myöhemmin Nimismiehenranta. Tämä johtui siitä, että Äänekoskella vuodet 1922-1945 nimismiehenä toiminut Erkki Seppä osti lopetetun sahan konttorin asunnokseen. Sahan käyttövoimana oli 8 hv höyrykone. Sahaa voitiin sen mullistavasta käyttövoimasta johtuen käyttää myös talvisin ja sen toiminta ei ollut enää riippuvainen kosken vesimäärästä. Myöhemmin Piilosen höyrysaha oli osa toimintansa aloittanutta Äänekoski Oy:tä.

Keski-Suomen Kansanopisto, joka muutti myöhemmin nimensä Keski-Suomen Opistoksi, vihittiin käyttöönsä 1.11.1894. Valtiopäivämies Kalle Piilonen oli edesauttanut myös sen syntymistä lahjoittamalla opiston perustamiseksi rahasumman ja ison rakennuksen, jossa oli neljä kamaria ja eteinen. Hämäläisosakuntaa edusti avajaisissa maisteri ja tuleva Tasavallan Presidentti Juho Kusti Paasikivi, joka oli tuotava vesikelkalla Salakasta Kuhnamon yli, koska heikko jää ei kestänyt hevosen ja reen painoa. Vuosien 1907 ja 1908 tienoilla opiston todettiin jääneen laajentuneen tehtaan puristuksiin. Tästä syystä se päätettiin siirtää Suolahteen.

Maatalousvaihe murtuu

Lokakuun 10. päivänä 1896 pidettiin Äänekoski Oy:n ensimmäinen yhtiökokous Tampereen lähellä Kyroskosken tehtaalla. Tässä kokouksessa todettiin yhtiön syntyneen ja sen toiminnan alkaneen. Samaisessa kokouksessa insinööri Hammarénin omissa nimissään hankkimat maa- ja vesialueet Äänekosken ja Mämmenkosken varsilta siirrettiin uuden syntyneen yhtiön haltuun.

Insinööri J.L. Hammarén pyrki luomaan edellytyksiä toiminnan aloittamiselle Äänekoskella hankkimalla ennakkoon maatilojen koskiosuuskia Mämmenkoskesta ja Äänekoskesta sekä maa-alueita näiden lähettyviltä. Topian talon koskiosuuden hankkiminen ja tontin osto kosken rannalta oli erittäin tärkeätä, sillä tehtaan suunniteltu paikka sijaitsi pääosin Topian talon maalla. Hammarén onnistuikin tehtävässä ja sai Johannes Liimataisen myymään omistamastaan perintötalosta osuuksia syntymässä olevalle Äänekoski Oy:lle. Syntyneessä kaupassa oli todennäköisesti taustavaikuttajana Piilolan isäntä Kalle Piilonen, joka hyvänä liikemiehenä vainusi tässä itselleenkin mahdollisuuksia. Piilolan isäntä ja insinööri Hammarén liittyivät yhteen vielä toisellakin tavalla, sillä J.L. Hammarén vihittiin Kalle Piilosen Saima-tyttären kanssa 28.4.1903. Heidän ensimmäinen lapsensa Kirsti Helena Hammarén syntyi 1904.

Kauppa Topian talon koskiosuudesta ja maapalstoista tehtiin 1.8.1895 ja sen allekirjoittajina olivat Johannes Liimatainen ja insinööri J.L. Hammarén. Kauppa käsitti ensinnäkin Topian talon koskiosuuden ja tontin kosken rannalta. Lisäksi kaupassa myytiin palsta Kuhnamo-järven rannasta ja tielinjan pohja tehtaalta sinne. Kauppahinnaksi sovittiin 6400 Suomen markkaa sekä sen lisäksi ostaja määrättiin maksamaan myyjälle vuotuista veroa 100 mk. Viimeksi mainittu oli korvausta tukkiyhtiöiden tulevista rantarahoista. Kaupalla luotiin edellytykset tehtaan rakentamiseen Äänekosken rannalle sekä varauduttiin puunkäsittelylaitteiden rakentamiseen Kuhnamo-järven rantaan. Tielinjan pohja mahdollisti tulevan kapearaiteisen rautatien ja maantien rakentamisen Kuhnamon kiramoilta tehtaalle. Varautuminen rautatielinjan rakentamiseen kuhnamon rannalta tehtaalle oli erittäin tärkeätä tehtaiden tulevan puuhuollon tehokkaan hoitamisen kannalta. Tehtaalle tulevien suurten puumäärien käsittely vesialueella oli mahdollista vain Kuhnamon leveimmän alueen kohdalla nykyisen Kotakennäänsalmen eteläpuolella. Piilolanniemen etelä- ja itäpuoliset vesialueet olisivat olleet lähempänä tehdasta, mutta ne olivat liian matalia ja kapeita.

Siirtyminen teolliseen aikaan

Vuonna 1897 Äänekoski Oy päätti kartonkitehtaan rakentamisesta Äänekoskelle. Tehtaan päälaite kartonkikone hankittiin Yhdysvalloista ja se oli tuolloin Suomessa täysin uutta tyyppiä. Tehtaan rakennustyöt alkoivat vuonna 1897. Työmaa oli silloisen Äänekosken mittakaavassa todellinen suurhanke ja siinä työskenteli enimmillään 800-1000 henkeä. Pienellä paikkakunnalla oli suuria vaikeuksia järjestää asunto näin suurelle määrälle yhtä-äkkia tulleita rakentajia. Asuntoja työväelle yritettiin löytää kaikin tavoin pitkin pitäjiä. Kartonkitehdas ja puuhiomon rakennus valmistuivat kaikesta huolimatta vuonna 1899 ja samana vuonna alkoi kartonkituotanto tehtaalla. Yhtiön tuotantopohjaa laajennettiin vielä samana vuonna, kun Äänejärven itärannalle valmistui 2-kehäinen sahalaitos.

Alla olevassa noin 13 minuutin mittaisessa Youtube-videossa esitellään Äänekosken vanhan kartonkikoneen ja puuhiomon toimintaan. Video on todennäklöisesti 1960-luvulta ja kuvaajana lienee ollut koneenhoitaja Yrjö Hirvi.

Kuljetusolot alueella mullisti Äänekoski-Suolahti välisen kapearaiteisen rautatien valmistuminen vuonna 1900. Ratalinjan pituus oli 9,25 km, jonka lisäksi pääteasemilla oli vielä sivuraiteita runsas kilometri. Jyväskylä-Suolahti -välinen rautatie oli valmistunut jo edellisenä vuonna ja se avattiin liikenteelle 1.11.1898. Alueen hiljalleen vilkastuvasta elinkeinoelämästä kertoi vielä sekin, että Kuhnamon ja Mämmen lossit aloittivat liikennöintinsä vuonna 1904. Sama vuonna Äänekoski-Suolahti välisellä rataosuudella aloitettiin yleinen matkustaja- ja tavaraliikenne.

Maalaiskylän luonne muuttui

Seutukunnalla alkoi noihin aikoihin syntyä puunostajien kesken voimakasta kilpailua hyvälaatuisesta puuraaka-aineesta. Tästä syystä Äänekoski OY ja sen kilpailijat alkoivat hankkia haltuunsa talollisten metsiä joko suoraan tai ostomiesten välityksellä. Kilpailevien yritysten onnistuikin tehdä alueella huomattavia metsäkauppoja. Tilanne paikkakunnalla kuumeni ja siitä seurasi melko pian myös kasvanut paine suorien tilakauppojen tekoon. Alueella liikkui monenlaista ostomiestä suurten rahasummien kanssa taivuttelemassa isäntiä myymään maa- ja vesialueitaan sekä metsiään. Aina ei kaupanteko ollut ihan rehellistä ja vastaan hangoittelevaa isäntää saatettiin suostutella painostuksen ja viinankin avulla.

Rakentuva teollisuus oheistoimintoineen toi tullessaan monille paikkakunnille lisääntyvää rauhattomuutta, melua ja liikennettä. Usein uittomiehet mellastivat sotkien väylien varrella niittyjä ja peltoja. Kaikki, jotka vain suinkin kykenivät, halusivat hyväpalkkaisiin uittotöihin. Talojen rengit saattoivat uittotöissä ansaita jopa 12-20 markkaan päivässä ja hyvä palkka saikin monet heistä karkaamaan taloistaan. Maanviljelys jäi usein talojen oman työvoimian varaan. Hiljaisen maalaiskylän hierarkia muuttui Äänekoskellakin lyhyessä ajassa paljon ja se toi esille uusia, osin ennen tuntemattomia sosiaalisia ongelmia.

Topian myydään Halla Oy:lle

1900-luvun alussa paikkakunnan asukasmäärä oli jo noin 800 henkeä. Perinteinen maalaiskylän elämäntyyli oli jo murtunut ja sen tilalle oli syntymässä voimistuva teollisuusyhteiskunta. Näillä muutoksilla on todennäköisesti ollut hyvin merkittävä rooli Johannes Liimataisen päätöksessä myydä perintötilansa. Kauppakirjalla, joka on päivätty 21.2.1899, hän myi koko tilansa myöhemmin Kymi-yhtiöön fuusioituneelle Halla OY:lle 24.000 Suomen markan kauppahinnalla. Kaupan jälkeen perheen oli tarkoitus jäädä asumaan Topian pienelle puolelle. Ilmeisesti halu pois rauhattomasta ympäristöstä kuitenkin voitti ja he päättivät hankkia haltuunsa uuden tilan kauempaa Äänekosken keskustasta. Perhe muuttikin asumaan Äänekosken Honkolan kylältä vuoden 1906 paikkeilla hankkimalleen Kolun tilalle.

Topian myöhempiä vaiheita

Kaupan jälkeen Halla Oy vuokrasi rakennuksen työnjohtaja Taavetti Oksasen käyttöön 1899, jolta talon vuokraoikeus siirtyi vuonna 1904 Äänekoski Oy:n kasööri Frans Wahlmanille. Tämä muutti vuonna 1925 Siittalaan Hiskinmäelle. Hän lunasti samoihin aikoihin itselleen Topiaan kuuluneen Laajaniemen alueen. Topian rakennus siirtyi Äänekoski Oy:n omistukseen vuonna 1927, jolloin taloon sijoitettiin useita vuokralaisia. Topialla asuvien tehtaalaisten joukossa oli alkuaikoina paljon leskiä, joten taloa alettiin kutsumaan Leskeläksi.

Frans Wahlmanin muistikirjassa vuodelta 1905 mainittiin kaikki Topian alueella asuneet. Luettelointi oli tehty ilmeisesti henkikirjoihin toimitettavaksi. Luettelossa ovat mm. mäkitupalainen Maria Koskinen, mäkitupalainen Herman Kalamatti ja vaimo Maijaliisa, tytär Saima, poika Karl Jalmar, tämän vaimo Miina ja lapset Selma ja Saima, kauppias Otto Ahonen, vaimo Ida, poika Väinö, apulainen Maria Kauppinen, kesti Juho Piispanen, vaimo Maria, lapset Martti ja Martta, itsellinen Gabriel Kupari. Mukana oli myös joukko muita maaseudun tilattomia eli torppareita kuten Hautalan Hyvöset, itsellisiä, mäkitupalaisia, kestejä, renkejä ja piikoja. Sukunimet ovat äänekoskelaisittain tuttuja: Honkonen, Lahtinen (Lahti), Rahkonen, Piilonen, Venäläinen, Kankainen, Oksanen, Liimatainen, Hytönen, Parkkonen, Keljo ja leipuri Nyholm, joka ilmeisesti on Valpas ja Voitto Nyholmin isä.

Uudestatalosta muodostettiin 1920-luvulla uusina tiloina Topia, Kotisuo, Laajaniemi ja Hautala. Kotisuo oli Matti Puuran omistuksessa ja se oli saanut nimensä nykyisen S-marketin kohdalla ennen olleesta suosta. Hautala oli ennen Topian torppa. Se sijaitsi 1800-luvun lopulla kosken rannalla nykyisen kaupungin museon lähellä. Se siirrettiin sieltä laajenevan tehtaan alta viimeiselle paikalleen Teollisuuskadun eteläpäähän yli 100 vuotta sitten. Hautala purettiin 1980-luvulla.

Eino Siik, joka asui äitinsä kuolemaan asti 1930-luvun puolivälissä Topialla, muistaa hyvin rakennuksen tuon aikaiset asukkaat:

Päärakennus oli etupuolelta jaettu viiteen huonekuntaan. Vasemmalla länsipäässä asuivat Häyryset, sitten Tauno ja Vieno Nyrönen ja keskellä Oskari Lind perhe, johon kuuluivat Saima, Elli, Elvi ja Eila. Sitten oli Saaren perhe, johonn kuului Vihtori, Maija, Matti, Jaakko, Airi, Aino ja Pietari. Itäpäädyssä asuivat Parantaiset (Hämäläinen), Ida, Vilho, Eino, Kalle, Elma ja Aaro.

Takana asuivat länsipuolella Matti, Vilma ja Eino Siik ja toisella puolella Tilda ja Aino Kautto. Lännenpuoleisessa sivurakennuksessa asui Suomen Jallu poikineen, Helge, Väinö ja Otso ja toisessa päässä Siikin Manta sekä Leo ja Meeri. Tehtaanpuoleisessa sivurakennuksessa (Wahlmanin tyttöjen Kaisala) asuivat Tilda, Aini ja Toivo Honkonen ja eteläpäässä Oskari, Miina ja Urpo Tapper.

Topia oli asuinkäytössä 1970-luvulle saakka. Se purettiin uusien rakennusten tieltä 1980-luvun alussa. Yli 100 vuotta alueella vaikuttanut talon ensimmäisen isännän Tobias Liimataisen nimestä syntynyt muunnos säilyy kuitenkin edelleen. Pukkimäen ensimmäisen tornitalon nimi on Asunto Oy Iso-Topia.

Tehtaat laajenevat

Vuoteen 1906 saakka yhtiön tuotevalikoimaan olivat kuuluneet ainoastaan puuhioke, kartonki ja sahatavara. Puupahvin valmistus yhtiössä ei ollut taloudellisesti kovinkaan kannattavaa. Tästä syystä tuotantopohjan laajentaminen nähtiin ensiarvoisen tärkeänä. Yhtiön toimintaa päätettiin laajentaa kokonaan uudelle toimialalle ja aloittaa paperin valmistus. Tätä varten Yhdysvalloista tilattiin paperikone vuonna 1905.

Koneen valmistajaksi valittiin hyvin tunnettu amerikkalainen konepaja The Pusey & Jones Co. Ltd Willmingtonista Delawaren osavaltiosta. Äänekoskelle tilattu paperikone oli siihen asti suurin Suomeen rakennettu paperikonelinja ja Suomen suurimpana koneena Äänekosken paperikone pysyikin lähes 20-vuotta aina 1920-luvun puoliväliin saakka. Syksyllä 1905 aloitettiin tehdastilojen laajennukset uutta tuotantosuuntaan varten. Sen yhteydessä rakennettiin kokonaan uusi 1-kerroksinen paperikonehalli ja vanhoja olemassa olevia rakennuksia pidennettiin lähes 30-metrillä. Tässä yhteydessä myös yhtiön höyrykattilarakennusta laajennettiin, vesivoimalaitosta uudistettiin ja 24.9.1905 palanut saha rakennettiin uudelleen. Pienen paikkakunnan rauhaa häiritsi jälleen satojen rakentajien tulo työn perässä tehtaan uudistus- ja jälleenrakennustyömaille. 1920-luvun jälkeen tehtaat laajenivat vielä sellun valmistukseen vuosina 1938 ja 1961.

Asuntoalueita rakennetaan

Laukaan Äänekosken kylässä väestönkasvu oli 1900-luvun alussa erittäin voimakasta. Vuodesta 1900 vuoteen 1910 väkimäärä lisääntyi yli 100%. Osan kasvusta selitti väliaikainen työväestö, joka asui paikkakunnalla aikansa ja muutti sitten töiden päätyttyä uudelle paikkakunnalle. Lukumäärässä oli kuitenkin mukana myös paljon pysyvämmin paikkakunnalle työhön muuttanutta työväkeä. Väestönkasvun moottorina oli ilmanmuuta alueen teollisuuden syntyminen 1900-luvun taitteessa ja sen laajeneminen sitä seuranneina vuosikymmeninä.

Ammattitaitoisen työvoiman saannin edellytyksenä paikkakunnalle oli tietysti kunnollisen asuntokannan syntyminen. Äänekoski Oy oli tätä silmälläpitäen rakentanutkin vuosisatojen taitteessa muutaman vuoden aikana 1-2 huoneen asuntoja Hiskinmäelle yli sata. Virran rannalle rakennettiin samoihin aikoihin myös yleinen sauna ja pyykkitupa. Näiden jälkeen rakentamisvauhti hiljeni ja uusia tehtaan asuntoja kohosikin ennen 1920-luvun alkua vain reilut kymmenen kappaletta.

Pukkimäen asuntoalue syntyy

Paikkakunnan polttava vuokra-asuntotarve vaati ratkaisua ja Äänekoski Oy:ssä tehtiin 1910-luvun loppupuolella päätös täysin uuden asuntoalueen rakentamisesta tehtaan työväestön käyttöön. Tätä tarkoitusta varten yhtiö rakennutti vuosien 1920-27 aikana arkkitehti Birger Brunilan laatiman suunnitelman mukaan työväestölleen 20 uutta asuinrakennusta. Asuntoalueen paikaksi valittiin tehtaan länsipuolella oleva Kuhnamo-järveen viistosti laskeva pelto- ja metsämaakaistale. Alue oli tullut Äänekoski Oy:n omistukseen alunperin Halla Oy:n tekemän maakaupan kautta. Tulevan Pukkimäen asuntoalueen maat olivat kuuluneet jo noin 100-vuoden ajan paikalla sijainneeseen Topian taloon.

Nykyisen Kunhanmontien eteläpuoliselle alueelle rakennettiin kaikkiaan kahdeksan keltaiseksi maalattua neljän perheen puurakenteista taloa. Lisäksi alueella sijaitsi yksi valkoiseksi maalattu kivipintainen pienkerrostalo virkailijoiden käytössä. Keltaisissa taloissa asui alkujaan neljä perhetta. Asunto käsitti kaksi huonetta ja keittiön kellari ja varastotiloineen. Lisäksi asuntoon kuului erillinen ulkorakennus, jossa sijaitsivat puuliiteri, aitta ja ulkovessa. Huoneet sijaitsivat taloissa kolmessa kerroksessa siten, että kellaritilat olivat osittain maanalaisessa osassa, keittiö ja kammari keskimmäisessä ja yksi huone sekä kylmä varastotila ylimmässä kerroksessa. Taloihin ei tullut vesijohtoa, vaan tarvittava talousvesi kannettiin sisälle ämpärillä joko kaivoista tai otettiin vesipostista. Niinikään likavedet vietiin piharakennuksen likakaivoihin ämpärillä kantaen. Useissa taloissa oli puutarhamainen iso piha-alue, johon monet asukkaat tekivätkin pienen perunapellon tai kasvimaan. Myös omenapuita ja marjapensaita istutettiin pihamaille.

Muutoksia sotien jälkeen

Tämä neljän perheen talomalli muuttui kuitenkin sotien jälkeen, kun asuntoja tarvittiin lisää ja alueen kaikki talot muutettiin kahdeksan perheen asuttamiksi. Alakerrassa asui yksi perhe huoneen ja keittiön asuntoa ja yläkerrassa vastaavasti toinen. Yläkerran kylmä varastotila muutettiin tässä yhteydessä asuinhuoneeksi. Nykyisin kaikki alueella sijainneet puutalot on purettu ja niiden tilalle on rakennettu rivitaloja.

Kuhnamontien pohjoispuolen asuintalot olivat alunperin samanlaisia kuin eteläpuolen talotkin. Myöhemmin niitä kunnostettiin mm. rakentamalla niihin vesijohdot ja sisävessat. rakennusten ulkoeteisen ulkoportaat kulkivat näissä suoraan eteistä vasten, kun eteläpuolen taloissa ne kulkivat talojen seinustaa pitkin. Myös talojen seinäpinnoitteessa oli eroja siten, että osa pohjoispuolen taloista oli rapattu ulkopinnaltaan ja maalattu sen jälkeen valkoisiksi. Alueen talot olivat siten hieman paremmin varusteltuja kuin alempana olevat rakennukset. Pohjoispuolen taloissa asuikin useasti yhtiön kannalta avaintyöntekijöitä kuten koneenhoitajia, laitos- tai korjausmiehiä.

Nykyisen Terveyskadun varrelle Topian talon entisille maalle rakennettiin 1930- ja 40-luvuilla lisäksi neljä kivipintaista pienkerrostaloa yhtiön virkailijoiden käyttöön. Talot olivat alunperin yksikerroksisia, päädystään viistokattoisia kahden perheen taloja. Ne muutettiin sotien jälkeen kaksikerroksisiksi neljän perheen taloiksi.

Pomolan alue

Pukkimäen länsireunalla olevat kaksikerroksiset pomolan alueen talot otettiin käyttöön 1950-60 -luvuilla. Pomolan alueelle rakennettiin kaikkiaan kahdeksan kaksikerroksista kerrostaloa, joista eteläpään neljä ensimmäistä olivat työntekijä ja loput toimihenkilöasuntoja. Alueen eteläpäässä olevat työntekijöiden talot olivat kaksirappuisia pienkerrostaloja, joissa kussakin rapussa asui neljä perhettä. Alueen pohjoispään neljä viimeistä taloa rakennettiin alunperin yhtiön työnjohtajien asunnoiksi. Talot ovat valmistuneet 1960-luvulla ja ne olivat myös kaksirappuisia pienkerrostaloja, joissa yhdessä rapussa asui myös neljä perhettä. Kaikki pomolan alueen rakennukset ovat nykyisin yksityisomistuksessa ja niitä on remontoitu ja kunnostettu nykyajan vaatimusten mukaisiksi.

Onnelanmäki

Pukkimäen pohjoisosan vanha nimitys oli Onnelanmäki. Tällä Kotakennääntien ja nykyisen Leinonkadun välisellä alueella oli tiheään rakentunut pientalokanta. Osa Äänekoski OY:n työntekijöistä asui siellä omissa mökeissään vuokratontilla. Alueen rakennuskanta oli hyvin kirjavaa ja erikokoista. Jokainen sai rakentaa miltei haluamansa kokoisen ja näköisen rakennuksen. Taloja rakennettaessa sai tuleva asukas ostaa tarvikkeita yhtiöltä edulliseen hintaan, joten omaan asumukseen pääseminen oli mahdollista monelle. Alueella sijaitsi myös kauppaliikkeitä, joista saattoi ostaa tarvitsemiaan elintarvikkeita. Alueen yleisilme poikkesi Pukkimäen muusta rakennuskannasta hyvin paljon. Siinä missä muualla Pukkimäen alueella noudatettiin tiukkaa arkkitehtoonista linjaa, samanlaisia taloja tiukasti riviin rakennettuna, Onnelanmäellä ei sellaista ollut helposti löydettävissä. Nykyisin alueella olleet pientalot on kaikki purettu ja tilalle on rakentunut suuri kerrostaloalue leikkipuistoineen. Viimeisenä alueen vanhoista taloista purettiin Pekka Matikaisen talo vuonna 1998.

Pukkimäen 196 sukunimeä

Seuraavassa Pukkimäellä esiintyneitä sukunimiä: Aaltonen, Ahonen, Ahllund, Akkanen, Antikainen, Anttila, Askolin, Bräysy, Carlson, Flyktman, Foudila, Haaparanta, Haapasaari, Haavisto, Haliseva, Hartikainen, Harjunen, Hautamäki, Heimonen, Heinonen, Helislahti, Hasari, Hiekkala, Hietanen, Hiironen, Hiivala, Hokkanen, Honkonen, Huopaniemi, Huotari, Hyppönen, Hytönen, Hyytiäinen, Häkkinen, Hämäläinen, Hänninen, Häyrinen, Ihanainen, Ikonen, Isometsä, Jauhiainen, Jormanainen, Jämsen, Järvinen, Kajander, Kaksonen, Kalenius, Kangas, Kankainen, Karanen, Karhunen, Kaukometsä, Kauno, Kauppi, Kauppinen, Kautto, Keljo, Kettunen, Kierämäki, Kirjavainen, Kivi, Kivinen, Kinnunen, Koivu, Koivunen, Kirves, Kolu, Konttinen, Koponen, Korjus, Korpela, Koskela, Koskinen, Kosonen, Kotanen, Kovanen, Kuha, Kuivakangas, Kukonlehto, Kumpulainen, Kuninkaanniemi, Kuosmanen, Kähärä, Kättö, Laakso, Lahti, Lahtinen, Lahtivuori, Laine, Laitinen, Laukkanen, Lehikoinen, Lehtinen, Lehto, Lehtonen, Leppänen, Levänen, Limsten, Liimatainen, Lind, Lindeman, Lindström, Luopa, Lustig, Majuri, Mannström, Marjanen, Matikainen, Moisio, Muhonen, Murto, Mäkinen, Nahkala, Nerg, Niemelä, Niemi, Niiranen, Niskala, Nissinen, Nurmi, Nurkkanen, Nuuhkarinen, Nyholm, Nyrönen, Nyyssönen, Närhi, Ojala, Onkinen, Oksanen, Paananen, Paajanen, Paatela, Pajari, Pajunen, Parantainen, Parkkonen, Pekkarinen, Pekkinen, Pellinen, Peltonen, Pietilä, Piipponen, Pulli, Puttonen, Purolainen, Rahkonen, Rantala, Rautiainen, Rautio, Reijonen, Riihinen, Ritanen, Ruosteinen, Ruuska, Rönneberg, Saarela, Saari, Saarinen, Saaristo, Sahrman, Salo, Savela, Savolainen, Savonen, Seeskorpi, Sihvonen, Siikki, Sjögren, Siltanen, Sipponen, Sormunen, Sorri, Strand, Sulander, Suihko, Suomi, Survo, Takala, Tarvainen, Tiihonen, Toivonen, Torkko, Tourunen, Tuohimetsä, Tuomi, Tuulensuu, Uusitalo, Vainikainen, Valo, Vanninen, Varteva, Virtanen, Virsunen, Vänskä, Wahlgren ja Åkerlund.

Kuhnamon sauna rakennetaan

Pukkimäen keltaisissa vuosien 1920-27 aikana rakennetuissa puutaloissa ei ollut pesumahdollisuutta. Tästä syystä Äänekoski Oy rakennutti Kuhnamo-järven rantaan 1920-luvun lopulla sauna- ja pyykkituparakennuksen. Se oli suuri tiilistä muurattu ja rappauksella pinnoitettu keltaiseksi maalattu rakennus. Saunaa hoiti saunottaja, joka asui lähellä olevassa pienessä mökissä. Saunottajan työtä hoitivat ainakin Maija Kauno, Kerttu Heimonen, Liisa Honkonen ja loppuvaiheessa aikaa myös Rauha Toivanen. Saunottajalla oli apunaan päivittäisissä toimissa lipunmyyjä ja ainakin Kaunon Maijan aikaan lipunmyyjänä oli Kaisa Aaltonen. Heidän lisäkseen saunan henkilökuntaan kuului pesijöitä, jotka yhdessä muun henkilökunnan kanssa pesivät saunan kylpyviikon jälkeen maanantaina. Sauna oli kiinni sunnuntaina sekä maanantaina ja varsinainen saunomisviikko alkoi tiistaina, joka oli yleisellä puolella naisten saunapäivä. Keskiviikkona saunoivat miehet, torstai oli puoliksi ja perjantaina oli naisten saunavuoro. Lauantain koko päivä oli varattu miesten käyttöön.

Saunarakennuksen yhteydessä oli myös pyykkitupa. Siellä oli ainakin kolme suurta vesipataa kuuman veden lämmitystä varten. Pyykkärit laittoivat patojen alle tulet ja suuri vesimäärä kuumennettiin lähes kiehuvan kuumaksi. Ainakin osa pyykkäreistä toi mukanaan omat puut veden lämmitystä varten. Pyykkituvan toisella seinustalla olivat pesualtaat, joissa pyykki pestiin pyykkilautoja vasten hankaamalla pesuaineen kanssa. Kuuma vesi kannettiin pesualtaisiin ämpärillä ja kylmä vesi taas saatiin vesiraanasta laskemalla. Pyykinpesu oli hyvin fyysistä, koska apuna ei ollut koneita tai laitteita. Pyykinpesu Kuhnamon saunan pyykkituvalla oli ilmaista. Niin saunan kuin pyykkituvankin likavedet laskettiin putkella suoraan puhdistamatta Kuhnamo-järveen.

Saunan yläkerrassa oli suuri kivillä täytetty mankeli, jolla voitiin käydä mankeloimassa lakanat ja muut suuremmat tekstiilit. Laite piti käydessään kovaa kolinaa ja oli lasten mielestä vähän pelottavakin. Kierreportaat mankeliin nousivat tuntipuolen saunan eteisestä. Portaiden yläpäästä johti pimeä käytävä mankelihuoneeseen, joka sijaitsi rakennuksen eteläpäässä.

Kuhnamon sauna- ja pesularakennuksen sisätilat peruskorjattiin Metsäliiton Teollisuus Oy:n toimesta vuonna 1981. Tällöin rakennuksen tilojen käyttöä muutettiin rakentamalla yleisen puolen tiloihin WC ja ja suihkuhuoneet. Samalla toinen rakennuksen puusaunoista poistettiin ja sen tilalle tehtiin pienempi sähkösauna. Loppuvaiheessa käyttöään yhtiö myi Kuhnamon saunan Äänekosken kaupungille, jonka toimesta saunaan tehtiin suuria muutoksia. Tällöin saunan suuri puu kiuas muutettiin öljylämmitteiseksi ja samassa yhteydessä mm. lauteiden rakenne muuttui toisenlaiseksi. Lopullisesti Kuhnamon sauna poistui käytöstä Äänekosken uimahallin valmistuttua 1990-luvulla. Sen jälkeen rakennus myytiin yksityiselle yrittäjälle, joka yritti kunnostaa sitä kokous- ja ravintolakäyttöä varten. Kunnostyö jäi kuitenkin pahasti kesken ja nykyisin Pukkimäen entinen saunarakennus on tärvelty lähes pilalle.

Kuhnamon kiramot

Tehtaiden puuhuoltoa järviuiton valtakautena hoidettiin Kuhnamon kiramoiden kautta. Niitä oli kahdessa eri paikassa: Kuhnamon saunan edustalla ja Sinkkirannasta Piilolanniemeen päin olevalla ranta-alueella. Edellinen matala kiramo oli kymmeniä metrejä järvelle työntyvä, tukevasta hirsi- ja puutavarasta rakennettu siltamainen rakennelma, jonka järvenpuoleisella sivulla oli kaksi koppia. Niistä molemmista johti järveen luiskamainen, vinossa oleva taso. Kiramon päässä olevasta tukevasta topparista lähti kapearaiteinen rautatie, joka johti suoraan Pukkimäen halki tehdasalueelle. Jälkimmäinen korkea kiramo puolestaan oli rantoja pitkin rakennettu kapea ja pitkulainen laituri, jonka päällä kulkivat kiskot ja niillä liikuteltava kiramovaunu.

Kuhnamon kiramot rakennettiin 1900-luvun alkupuolella ja niiden viimeiset jäänteet hävitettiin 1990-luvun alussa. Kuhnamon kiramot olivat vuosikymmenien ajan olennainen osa Pukkimäen asuntoalueen luonnetta.

Kuhnamon kiramoa käytettiin puutavaran siirtoon järvestä tehtaalle tai varastoon. Puutavara Äänekosken tehtaille saatiin tuohon aikaan pääosin uittamalla Viitasaaren ja Saarijärven reittejä pitkin. Jälkimmäisessä lukuisia vesistöreitin koskia oli muokattu tukinuittoon paremmin sopiviksi. Koskipaikkojen välillä puuta kuljettivat suurissa lautoissa varppilaivat ja keluveneet. Kuhnamon suurinta järvenselkää Pankkisillan alapuolella käytettiin uitetun puutavaran varastona ja tuohon aikaan suuret tukkilautat järvellä olivatkin hyvin yleinen näky. Lautat kiinnitettiin paikalleen järvessä olvien ukkojen avulla. Myös rannoilla olevia raskaita kiviä käytettiin puulauttojen paikalleen sitomiseen.

Pukkimäki nykyisin

Pukkimäen puutaloalue on muuttunut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenien aikana. Kaikki nykyisen Kuhnamontien eteläpuolella sijainneet keltaiset puutalot on purettu ja niiden tilalle on rakennettu tai suunnitellaan rakennettavaksi rivi- ja kerrostaloja. Kuhnamontien ja Leinonkadun väliselle alueelle on jätetty kymmenkunta puu- ja kivipintaista rakennusta, jotka on pääosin kunnostettu nykyajan mukavuuksien mukaisesti. Asunnot ovat nykyisin yksityisomistuksessa. Vanhan Pukkimäen entisen keskuksen Topian talon paikalla on nykyisin pari kaksikerroksista pienkerrostaloa parkkipaikkoineen. Viimeisimmät muutokset Pukkimäen ilmeessä ovat Terveyskeskuksen valmistuminen entiselle Topian talon pellolle vuonna 2014. Äänekosken uusi lukio aloittaa toimintansa vanhalla Eerolan talon pellolla syksyllä 2017. Hoivakoti Esperi puolestaan valmistui keväällä 2017 lähelle entistä Pomolan alueen eteläpäätä.

Pomolan alue ja virkailijatalot

Lönnrotinkadun varrella olleet kaikki pomolan alueen talot ovat säilyneet. Asunnot ovat nykyisin yksityisomistuksessa ja niitä on remontoitu nykyajan mukavuuksia vastaaviksi. Joissakin taloissa on yhdistetty asuntoja toisiinsa uusilla sisäovilla suurempien huoneistokokonaisuuksien saamiseksi. Myös nykyisen Terveyskadun varrella olleet virkailijoiden valkoiset kivipintaiset pienkerrostalot talot ovat säilyneet. Niidenkin asunnot ovat nykyisin siirtyneet yksityisomistukseen.

Onnelanmäen puutalot hävisivät

Onnelanmäen kirjava pienpuutaloalue on hävinnyt kokonaan. Nykyisin alueella on varsin laaja kerrostalojen rypäs. Viimeisenä alueella olleista puutaloista purettiin Matikaisen talo Leinonkadun ja Kotakennääntien välistä.

Pukkimäen saunan toiminta loppui

Kuhnamon sauna ehti toimintansa aikana palvella saunojia ja pyykkäreitä runsaat 60-vuotta. Saunarakennuksen piirustukset on päivätty vuonna 1926, jolloin Äänekoski Aktiebolag rakennutti sen saunaksi ja pesutuvaksi työväelleen. Äänekosken kaupungin omistukseen saunarakennus siirtyi vuonna 1994, jolloin sen toiminta alkuperäisessä merkityksessä päättyi. Kanavareitin varrella sijaitsevalle rakennukselle suunniteltiin veneilijöitä ja matkailijoita palvelevaa käyttöä, mutta käytännössä tilat säilyivät kuitenkin sauna- ja pesutupakäytössä. Lisäksi rakennuksen yläkerran tilat olivat bändien ja radioamatöörien käytössä.

Kesällä 2008 Äänekosken kaupunki laittoi saunan julkiseen myynti. Syyskuussa kaupunginhallitus päätti myydä kiinteistön tontteineen Mediapyörä Oy:lle. Yrityksen tarkoituksena oli remontoida saunan yläkertaan kokous- ja juhlatilat sekä keskikerrokseen ravintolatilat. Järven puolelle oli tarkoitus vielä rakentaa terassi. Remontti jäi kesken ja nykyisin perinteinen Pukkimäen saunarakennus on surullinen jäänne entisestä ajastaan. Katso alueen ilmakuvaa vuodelta 2008 suurempana alla olevasta linkistä.

Rantamaiseman ilme muuttui

Kuhnamon saunanrantaa on myös muokattu voimakkaasti. Vanha käytössä ollut puukiramo, laivatelakka ja makasiinirakennus on purettu. Kapearaiteinen pässinrata on myös hävinnyt ja rantamaisemaa leimanneet hiomonkivet on piilotettu vierasvenesataman aallonmurtajan sisälle. Ranta-alueelle on saunarakennuksen alapuolella ajettu täytemaata ja rantaviiva on sen johdosta siirtynyt useita metrejä järvelle päin. Alueelle on rakennettu myös veneiden veteenlaskupaikka ja mahdollista matkustajaliikennettäkin palvelemaan kykenevä laituri pienvenesatamineen. Kuhnamon rantalinjaa halkoo nykyisin valaistu kevyenliikenteenväylä, joka alkaa saunan alapuolelta ja päättyy Piilolanniemeen entiseen Forsvikin rannan tuntumaan. Yhtiön maatilalla Mannilalla on ennen varsin laajoja peltoalueita viljelyksessään. Pukkimäellä pellot olivat kahdessa osassa: pienempi alue oli lähellä Kuhnamon saunaa ja vähän suurempi sijaitsi vanhan sairaalan lähellä Ränssin talon ympärillä. Nykyisin näille alueille on rakennettu useita rivitaloja.

Pukkimäen asuntoalueen häviäminen

Perinteinen Pukkimäen asuntoalue on hävinnyt nykyisin lähes kokonaan. Alue syntyi aikanaan tarpeesta tuottaa edullisia ja laadukkaita vuokra-asuntoja Äänekoski Oy:n työntekijöiden käyttöön. Pukkimäen asuntoalue oli 1920-luvun Äänekoskella sosiaalipoliittinen keino houkutella ammattitaitoista työvoimaa paikkakunnalle. Asuntoalueen rakentaminen oli iso investointi yhtiölle, joten on aika ironista, että sen syntyminen tuotti samalla siemeniä myös sen häviämiseen. Yleisen elintason noustessa paikkakunnalla yhä useammat yhtiön työntekijöistä halusivat asumaan omin käsin rakennettuun kotiin. Yhtiö vielä tuki tätä kehitystä edullisten rakennustarvikkeiden ja tonttipohjien avulla. Laajenevia pientaloalueita alkoi syntyä jo ennen sotia pitkin Äänekoskea ja tämä kehityssunta vain vahvistui sotien jälkeen.

Pukkimäen alue koki eräänlaisen uuden tulemisen aikakauden sotien jälkeen siirtolaisten tullessaan Äänekoskelle. Silloin paikkakunnalla tarvittiin runsaasti uusia asuntoja kotinsa menettäneille luovutetun Karjalan pitäjistä saapuneille evakoille. Pukkimäen alueella tämä näkyi siten, että keltaisten puutalojen yläkerrat muutettiin asuttaviksi ja nykyisen terveyskadun varrella olleisiin kivitaloihin rakennettiin lisäkerrokset. Tämä sinänsä sosiaalisesti tärkeäkin toiminta muutti kuitenkin Pukkimäen alueen luonnetta ja sitä perusajatusta, jonka varaan alue oli 1920-luvulla rakennettu. Siirtolaisten tulon myötä alueen asukasmäärä kasvoi voimakkaasti asumismukavuuden ja -viihtyvyyden kustannuksella.

Tultaessa 1960-luvulle kovassa käytössä oleva Pukkimäen alue alkoi rapistua ja se ei enää vastannut nykyaikaisen asumisen vaatimuksia. Yläpukkimäen keltaisten talojen saneeraus 1960-luvulla oli vielä yritys nostaa alueen asumismukavuutta. Kuhnamontien eteläpuolen rakennuksiin sen sijaan tehtiin vain kaikkein välttämättömimmät kunnostustyöt. Alueen lopullinen kuihtuminen tapahtui 1980-luvun aikana, jolloin tyhjiksi jääneitä Kuhnamontien eteläpuolen taloja alettiin purkaa. Pian sen jälkeen kunnostettuja Yläpukkimäen asuntoja alkoi tulla myytiin.

Pukkimäen asuntoalue oli oman aikansa tuote. Vuosikymmenten aikana sen sosiaalinen merkitys väheni ja lopulta poistui kokonaan. Sen myötä myös perintenen Pukkimäen asuntoalue hävisi Äänekoskelta.

Lähteet

1. Eeva Tourusen muistelmat, 2001 (Johannes Liimataisen nuorin tytär)
2. Äänekoskea ja äänekoskelaisia, Erik Relander, 2011
3. Äänekosken tehtaat 75-vuotta, Jaakko Auer, 1971
4. Äänekoski Mills 1896-1996, Jaakko Auer, Pekka Soininen, 1996
5. Äänekosken-Suolahden historia vuoteen 1932, Jorma Wilmi, 1991