Äänekoski

Työväentalo ja Kukkula

Valkoisten kutsunnat maaliskuussa

Kutsuntojen takia sahalla tapahtui paljon töissä tuurailemista. Eemelikin oli välillä monenlaisissa hommissa. Eemeli kertoo myöskin sukulaistensa joutumisesta sotaan. Hoikkalan Eelis oli joutunut lähtemään rintamalle 12.3, kun kävi Sumiaisten toisessa syynissä. Ruokolahden Otto oli sen sijaan onnekkaampi ja oli Äänekoskella reservissä, vaikka oli ollut Suolahdessa ensimmäisessä syynissä. Suojeluskuntaan oli myöskin sahalta mennyt J. Torkko ja K. Honkonen. Maaliskuun 13. päivä oli Eemelille jonkinlainen onnenpäivä, sillä sokeria jaettiin jälleen, nyt 250 grammaa henkeä kohti. Samana päivänä hän oli myöskin käynyt potkurilla Ruokolahdessa ja oli ilmeisesti huonolla tuulella tullessaan, koska kertoo kiroilleensa. Liekö luisto ollut huono, eikä Ruokolahdesta tullut ruuanjatkoakaan. Valkoiset järjestivät toisen asevelvollisuuskutsunnan 14 päivänä maaliskuuta.

Pidätykset alkavat

Toisesta kutsunnasta kieltäytyneitä suojeluskunta ei voinut enää katsoa läpi sormien. Heidät vietiin työväentalolle. Jotkut heistä kuitenkin pelastuivat vangitsemiselta menemällä viime hetkellä syyniin ja tällainen oli mm. Eemelin pitkäaikainen työtoveri Nikolai Tarvainen. Seuraavana päivänä 15.3. kutsunta suoritettiin Suolahdessa. Tehdas ja saha seisoivat jälleen. Kovin kireä tunnelma ei sentään näyttänyt olleen, koska Eemelikin pääsi käymään kotonaan vartioimattomana. Varmasti monet olivat heittäneet arpaa lähteäkö syyniin vai ei. Eemeli kertoo mm. Onni Korpelan ja Mäkisen käyneen Aholan kohdalla Rotkolassa mennäkseen syyniin, mutta kääntyneen sitten takaisin. Työväentalolla oli vangittuna 24 miestä ensimmäisenä vankipäivänä. Työväentalon penkkien päälle oli pehmikkeeksi asetettu olkia viihtyisyyden parantamiseksi. Syödäkseenkin miehet olivat saaneet kaksi kertaa. Eemeli pääsi toisena vankeuspäivänä taas käymään kotonaan serkkunsa Ruokolahden Oton vahtimana. Sitten oli tutkinta, jota piti nimismies Adolf Skogman, poliisi Kauppi ja insinööri Ungern. Iisakki Lehmonen tuotiin työväentalolle vankeuteen. Vankeusaikanakin Eemeli näyttää pitäneen hyvää huolta vaimonsa ansioista merkitessään Hiljan viikkopalkan ompelemisesta olleen 12.25 mk. Eemeli kertoo omasta pidätyksestään maaliskuussa 1918 seuraavasti:

Minut vangittiin klo 12.55 päivällä. Paikalla oli silloin äiti, Eelis, Hilja ym. Työväentalolla oli jo 17 miestä: Valpas Nyholm, A.Toivonen, Jalmari ja Onni Korpela, Hugo ja Kalle Riikonen, H. Mäkinen, U. Puttonen, H. Liimatainen, Juho Kautto, Toivo Kuitunen, J. Kovanen, Emil Nastonen, Kalle Ojanen, V. Kautto, ym. A. Toivainen meni syyniin jälestä päin, sitten tuli Sihlman ym. Kävin kotona klo 6.30 iltapäivällä ilman vahtia. Hilja kävi työväentalolla. Ales Ruosteisesta tuli sotamies ja Lukkarisesta suutari.

Kolmas vankipäivä näyttää menneen vielä hyvin leppoisasti: Hilja toi kahvia vankipaikkaan aamulla klo 7. Päivällä toivat kompuksella kahvia Ristonen, Lappalaisen mummu, Liisa Nastonen ja Hilja. Annettiin sitä vahtimiehillekin. Jonkinlaista kiinnostusta militarismiin näyttää Eemelilläkin olleen, kun hän mainitsee, että pojat käyttävät dum-dum kuulia. Neljäntenä päivänä keksittiin ajankuluksi ja hauskutukseksi voimisteleminen rekissä. Oltiinhan tutulla kotikentällä työväentalolla. Lisää miehiä oli jälleen vangittu ja tuotiin työväentalolle. Tuttuja Eemelille olivat mm. Aleks ja Kalle Blomberg, J. Koivunen ja Kalle Wacklin. Miehiä oli kertynyt jo yhteensä 33.

Vangit siirretään Suolahteen

Viides vankipäivä toi suuren muutoksen vangittujen miesten elämään ja Eemeli kertoo siitä seuraavasti:

Lähdettiin meitä vankeja kuljettamaan aamupäivällä klo 9.20 Suolahteen, siis marssitettiin jalkaisin, ei päästetty ketään kotona käymään. Hilja juoksi jäljessä asemalle eväskoria. Hiljan äiti ja Tilda Sihlman tulivat hevosella Suolahteen meidän vankilaan tuomana ruokaa ja vaatteita. Marssiessamme Suolahteen kuulimme varmaan tykin jyskettä? Tuodut ruoka ja vaatteet vietiin esikuntaan eikä ruokia annettu pois, minullakin mm. kaksi leipää ja 800 grammaa voita.

Saattomiehenä vankien siirrossa oli Sarvelan pysäkiltä Suolahteen asti yksinään vankilan päällikkö A. Tilander. Hän sanoi:

Minä vannon, jos yksikään yrittää karata askeleenkaan rivistä, niin minä ammun ja kun minä tämän heitän tämän pommin, niin puolet häviää teidän joukostanne.

Me sanoimme vaan ettemme karkaa ja niin sitä tultiin nätisti neljä miestä rinnakkain 36 miestä ja Tousapoika eli Oskari Sistonen. Hän tuli junassa, kun ei jaksanut kävellä. Suolahden työväentalo oli uusi asuntomme, jossa tuliaisiksi riisuttiin kaikki tupakat ja kortit pois, aseethan meiltä oli riisuttu jo aikaisemmin. Saattajallemme oli mm. revolveri kummassakin kädessään. Neljä miestä tuotiin myöhemmin vielä lisää ja nyt meitä oli kaikkiaan 41 miestä. Nukuimme Urhon painimatoilla lattialla. 20.3.1918 oli kuudes vankipäivä. Eemeli toteaa Iisakki Lehmosen lähteneen Laukaaseen syyniin. Enää ei myöskään syöty herroiksi, sillä vain kaksi pientä annosta oli saatu edellisenä ja samana päivänä ruokaa.

Vangit joutuvat töihin

Valkoiset alkoivat myöskin teettää työtä vangeillaan. Toisilla teetettiin nikkarin hommia mm. kirves- ja lekanvarsia ja sahanpäitä. Kymmenen miestä oli ollut myöskin lunta lapioimassa valtion proomuilla. Eemeli ei periaatteellisista syistä ollut ottanut osaa töihin. Ikkunat Suolahden työväentalosta, jossa miehet olivat vangittuina peitettiin puoliväliin saakka laudoilla, että ei niistä nähnyt ulos eikä myöskään ulkoa sisälle. Seuraavana päivänä Eemeli kirjoitti Hiljalleen kirjeen, jonka vankilan päällikkö Tilander sensuroi. Muutaman menivät taas töihin ja saivat palkakseen ylimääräisen annoksen ruokaa, kun joutilaille annettiin sitä vain kaksi kertaa. Ajankulukseen miehet Eemelin mukaan retkuilivat painimatoilla. Hän tarkoittanee ilmeisesti pientä painintapaista nujuamista. Naisten tuomat ja aiemmin takavarikoidut vaatepaketit annettiin esikunnasta takaisin, mutta ruokaa ei vieläkään näytetä takavarikosta saadun.

Vankeja vaihdellaan

Valkoiset alkoivat myöskin vaihdella vankeja Suolahden ja Äänekosken välillä niin, että kolme Suolahden miestä oli viety Äänekoskelle ja kaksi tuotu sieltä tilalle Suolahteen. Pientä leppoisuutta tunnelmassa näyttää edelleen olleen, kun Veijosesta oli pistouvuttu kahvit kaikille. Maaliskuun 22. päivänä Eemeli kertoo saaneensa viimeisen tilin, joka oli 77.15 mk. Siinä puolet oli sota-avustusta. Äänekoski Osakeyhtiö oli jalomielisesti antanut 12 mk perunalainaa anteeksi 100 mk lainasta ja lisäksi vielä unohtanut ottaa 11.25 mk housurahaa.

Vaikuttaa sille, että Tousapoika oli pantu vasikoimaan toisia vankeja ja monet näyttivät sen kyllä tienneen. Siistosta ei löydy myöskään kutsunnasta kieltäytymisen takia pidätettyjen luettelosta, mikä myös viittaa hänen erikoisasemaansa. Jälleen uusia miehiä tuotiin vankileirille, joukossa oli mm. August Moisio ja Oskar Pihlainen. August Moisio oli niitä periaatteen miehiä, jotka eivät menneet asevelvollisuuskutsuntaan sen laittomuuden takia, vaikka tiesivät sieltä vapautuvansa. Jälleen uuden ajanvietteen miehet keksivät laulamalla kovasti. Kukkulalle muutto oli ollut hieman ankea, sillä huoneissa oli aluksi vain kahdeksan astetta lämmintä, mutta sitten se kohosi kahdeksaantoista asteeseen. Ilmeisesti se kohoaminen ei kuitenkaan johtunut lämmityksessä, vaan siitä, että paljon miehiä sullottiin pienelle alalle. Maaliskuun 24. päivä oli sunnuntai, mutta vankilan vartiopäällikkö Tilander teki kuitenkin töitä ottamalla pidätettyjen ammatit ja iät ylös. Miehiäkin tuli lisää kahdeksan kappaletta ja niitä oli nyt siellä kaikkiaan 51. Sama nukkumajärjestys näyttää kuitenkin pidetyn, sillä Eemeli kertoo nukkuneensa koko ajan Korpelan ja Hannes Liimataisen välissä. Liekö pakkanen kiristynyt, kun Eemeli toteaa kaksi päivää Kukkulalla oltuaan, että kortteeri oli kylmempi kuin työväentalo. Eemelille löytyi jälleen uusi ajanvietemuoto, sillä hän kertoi lukeneensa kirjan Katajainen kansani toisen osan, jonka oli kirjoittanut Juhani Aho. Ehkäpä kirjoja sujautettiin vartioiden huomaamatta vangeille samalla tavalla kuin ruokapakettejakin.

Lähteet

1. Sisä-Suomen lehti 16.3.1988, Taisto Poikonen