Äänikirjasto

Suntio Kalervo Tourunen

Kalervo Tourunen

Kalervo Tourunen 1922-1977

Yksi Äänekosken seurakunnan monipuolisimpia palvelijoita oli vuonna 1922 Honkolan kylän Hujakon talossa syntynyt Kalervo Tourunen. Hän toimi Äänekosken seurakunnan suntiona yli 20-vuotta. Elämänsä aikana hän ehti vaikuttaa ja harrastaa uskomattoman monia hengellisen elämän asioita. Tullessaan vainajan kotiin hän piti siellä aina lyhyen lähtöhartauden virsineen, puheineen ja kukkalaitteineen. Usein hän myös lauloi, soitti viulua, luki adresseja tai esitti tilaisuutta varten tekemänsä runon. Hän oli erinomainen puhuja ja esiintyjä sekä monipuolinen hengenmies. Suntio Tourunen piti myös lukuisia radion aamu- ja iltahartauksia, joista viimeisen kaksi viikkoa ennen heinäkuussa 1977 tapahtunutta kuolemaansa.

Seuraavissa nauhoituksissa suntio Kalervo Tourunen muistelee paikkakunnalla eläneitä erikoisia persoonallisuuksia ja heidän tapojaan sekä joitakin elämänvaiheitaan. Äänitiedosto avautuu linkkiä klikkaamalla selaimeen omalle sivulleen. Äänitiedoston linkitykseen on käytetty a-elementtikomentoa, jotta äänitallenteita olisi haluttaessa mahdollista tallettaa omalle tietokoneelle sekä myös kuunnella varmemmin vanhemmilla www-selaimilla.

Lähteet

  1. VÄKSY
  2. Äänekosken seurakunta, Urpo Sparf, 2007