Kamreeri Kärkkäisen kyyditys
Vientirauha ja Lapuan liikkeen synty
Lapuan liikkeen Vihtori Kosola
1920-luvun lopulla alkoi maailmanlaajuinen talouspula Yhdysvaltain pörssiromahduksesta. Kriisi levisi pian Eurooppaan ja aiheutti suurtyöttömyyttä ja yritysten vararikkoja. Epävakaat olot loivat maaperää ääriliikkeille, joiden suora toiminta ruokki vastapuolta. Vastakkain olivat äärioikeisto ja kommunistit. Oikeistopiireissä etsittiin kansan pelastajaksi karismaattista johtajaa ja valtaan nousivat sellaiset diktaattorit kuin Mussolini ja Hitler.
Suomikaan ei säästynyt samanlaisilta tapahtumilta. 1920-luvun lopulla oli hyvin paljon poliittissävyisiä lakkoja, joita torjumaan työnantajapiireissä organisoitiin Vientirauha-niminen järjestö. Sitä johti urheilujohtaja Lauri Tahko Pihkalan veli Martti. Pihkalat olivat tuttuja Aänekoskella, koska olivat kotoisin Pihtiputaalta. Yksi veljeksistä Teppa oli aikanaan ollut harjoittelijana Äänekosken paperitehtaalla. Kerran Lauri oli hiihtomatkallaan Pihtiputaan pappilasta Jyväskylän Lyseoon pysähtynyt Koskella ja käynyt tehtaalla tervehtimässä veljeään. Paperisalissa hän oli hiihtomatkan painikkeeksi hypännyt korkeutta 160 senttiä.
Yksi lamakauden ilmiöitä oli maatilojen konkurssiaalto. Pohjanmaalla tämä pantiin vasemmistoa myötäilevän valtiovallan syyksi. Näin syntyi suoraa toimintaa ajava Vihtori Kosolan johtama Lapuan liike, jonka alkusysäyksenä voitiin pitää Lapulla marraskuussa 1929 tapahtunutta välikohtausta, jossa väkijoukko riisui lähinnä muualta tulleilta kommunistisen nuorisoliiton jäseniltä punaiset paidat ja naulasi työväentalon ikkunat umpeen. Seuraavana keväänä Lapuan Lukon miehet särkivät Työn Ääni -nimisen sanomalehden kirjapainon Vaasassa. Sitten alkoivat kyyditykset eli muilutukset ja kommunisteja tai sellaisiksi epäiltyjä vangittiin ja kyyditettiin Suomen itärajalle tai sen ylikin. Näitä retkiä oli vuoden 1930-luvulla puolentoista sataa ja niiden yhteydessä sattui muutama murhakin.
Tunnettuja tapauksia olivat ainakin kansanedustajien Asser Salon, Eino Pekkalan ja Jalmari Rötkön vangitseminen ja eduskunnan puhemies Väinö Hakkilan istuttaminen muurahaispesään sekä entisen presidentti Ståhlbergin kyyditys Joensuuhun. Lapualaiset tekivät 7.6.1930 ns. talonpoikaismarssin Helsinkiin tarkoituksenaan painostaa hallitusta ja eduskuntaa säätämään kommunistilait. Mukana talonpoikaismarssilla oli keskisuomalaisiakin. Äänekoskellakin oli lapualaishenkisiä henkilöitä, mutta esimerkiksi tehtaan ruotsinkielinen johto oli aika liberaalia. Suojeluskunnassa kyllä oli jyrkästi kommunisminvastaista henkeä ja samoin eräissä ison talon isännissä. Mitään ihmeellisempää ei kuitenkaan tapahtunut, kunnes syyskuussa 1930 jysähti.
Kamreeri Kärkkäisen kyyditys 1930
Kamreeri Ahti Kärkkäinen 1890-1961
2.9.1930 klo 8.15 Kuntalan pihalle ilmestyi vihreä, kangaskuomulla varustettu Ford-henkilöauto, josta tuli esiin pitkä ja solakka mies. Hän tiedusteli parhaillaan syömässä ollutta kamreeri Kärkkäistä. Ahti Kärkkäinen oli tullut Äänekosken kunnankamreeriksi Fredrik Kallion jälkeen vuonna 1921. Hän oli maltillinen sosiaalidemokraatti, mutta lapualaisille riitti pelkkä vasemmalla laidalla oleminen.
Kuntalaan tullut mies alkoi esiintyä uhkaavasti Kärkkäisen kieltäydyttyä lähtemästä ehdotetulle Jyväskylän matkalle. Lopulta hän kuitenkin lähti sovinnolla autoon, kun sieltä apuun tulleet kaksi muutakin miestä alkoivat esiintyä uhkaavasti ja kantoivat asetta. Jälkeenpäin kuulusteluissa ilmeni, että kyydittäjien johtaja oli ollut opettaja Leo Leinonen Alahärmästä. Muita mukana olleita olivat olleet Pihtiputaan suojeluskunnan paikallispäällikkö Lauri Hämäläinen, työnjohtaja Paldan ja ryhmän autonkuljettajana oli toiminut kaupanhoitaja Arvo Mäklin. Joukko oli tullut Äänekoskelle jo edellisenä päivänä, jolloin Kärkkäinen oli nimismies Erkki Sepän kanssa virkamatkalla Jyväskylässä. Kun kamreeria ei tavoitettu maanantaina, joukko oli yöpynyt Leinosen opettajaisän Nikolai Leinosen luona Suolahdessa.
Muilutusmatkasta ei puuttunut koomisiakaan piirteitä. Äänekoskelta kyydittäjien auto lähti Suolahteen, jossa perään lähtenyt nimismies Seppä kadotti jäljet. Leinosen johtama komennuskunta ajoi lossireittejä vältellen Konnevedelle ja sieltä Istunmäen kautta Neituri kanavalle, jossa hetki katseltiin kanavaa. Matkalla Kärkkäinen luovutti vangitsijoille hallussaan olleen pistoolin ja tupekset, joita lupauksista huolimatta ei koskaan palautettu.
Matkalla käydyissä keskusteluissa kävi ilmi, ettei Kärkkäinen ollut mikään kommunisti vaan niiden kova vastustaja. Kyyditsijät yrittivät Pihtiputaan kirkolta soittaa Lapuan liikkeen johtajalle Vihtori Kosolalle ja kertoa ikävästä erehdyksestä ja pyytää lupaa päästää kyydittävä vapaaksi. Puhelinyhteydet eivät kuitenkaan toimineet ja Kärkkäiselle selitettiin, että hänet oli pakko kuljettaa Joensuuhun, jossa toimikunta hänet kyllä vapauttaisi.
Välillä oli vaikeuksia auton kanssa, kun autonkumit eivät kestäneet kivisiä teitä. Leo Leinonen lähti hankkimaan uutta autoa, jota oli vaikea saada kaikkien ollessa ajossa. Pihtipudas oli lapualaisten etappiverkoston solmukohtia. Hieman etelämpänä Viitasaarella etappina oli Kokkilan talo ja sitä johti Einar Sarlin. Viitasaarelainen pappi ja kappalainen Heikki Halmesmäki oli myös innokkaasti hengessä mukana vielä IKL:n aikoihinkin Lapuan liikkeen lakkauttamisen jälkeenkin. lsänmaallinen Kansanliike perustettiin 1932 ja lakkautettiin 1944. Karstulassa etappipaikkana oli Ilmari Takkalan majatalo, joka oli ollut vanha jääkärietappi.
Mutta mennäänpä vielä Kärkkäisen kyyditysreissulle: Vanhalla autolla ajettiin vielä vähän matkaan itään, kunnes saatiin uutena autona erään vesantolaisen omistama Chevrolet. Tämän jälkeen joukkoa tuli johtamaan suojeluskunnan paikallispäällikkö Tapanainen. Välillä käytiin taloissa syömässä tai apteekeissa kahvilla. Osoittautui, että Ahti Kärkkäinen tunsi talot paremmin kuin kyyditsijänsä ja toimi ikään kuin oppaana. Keiteleen apteekilta ajettiin Kärkkäisen kertoman mukaan reittiä Keitele-Tervo-Karttula-Leppävirta-Taipaleen kanava ja siitä edelleen Joensuun tielle.
Leppävirta oli eräs etappipaikkoja ja siellä muiluttajien miehitystä taas vaihdettiin. Paikkakunnalla oli samoihin aikoihin tapahtunut Lapuan liikkeen kontolle myöhemmin todettu kunnansihteeri Yrjö Happosen murha. Hänet löydettiin suohaudasta.
Happosen tapauksesta eivät kai Kärkkäistä aikaisemmin kuljettaneet ainakaan tienneet. Kylmän yön jälkeen kyyditsijät saapuivat Erkki Koposen johdolla Joensuuhun kello 3-4 aikoihin. Aamukahvilla Kärkkäistä kuulusteltiin ja hänen kyydityksensä todettiin valitettavaksi erehdykseksi. Kuulustelijat ilmoittivat sitten, että lopullinen vapauttaminen tapahtuu vasta Nurmeksessa, jossa lapualaiskyytiasioita käsittelee erityinen toimikunta. Joensuussa joku miehistä kävi ostamassa Kärkkäiselle tämän antamilla rahoilla ulsteripalttoon. Nurmekseen mentiin Kärkkäisen pyynnöstä Pielisjärven itäpuolitse ja tultiin takaisin länsipuolitse, koska Äänekosken mies ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt Pohjois-Karjalassa. Nurmeksessa oli kahvipöytäkeskustelussa yhdessä haukuttu kommunisteja ja lapualaiset olivat valittaneet, että koko kyyditysjärjestelmä valuu pian käsiin monien kyydityistä ollessa kaikkea muuta kuin kansanvillitsijäkommunisteja.
Ahti Kärkkäinen vapautettiin lopulta ja hänet saateltiin Joensuun Turistihotelliin, josta hän Sortavalassa vielä piipahdettuaan tuli Jyväskylään ja sieltä kotiinsa. Nurmeksesta hän oli jo lähettänyt sähkeen vapautumisestaan Äänekoskelle. Kärkkäinen oli sanonut sortavalalaiselle Kansan Voiman toimittajalle vapauden riistoaan erehdykseksi. Vasta vuotta myöhemmin hän oli kertonut Kansan Lehdelle asiasta tarkemmin.
Edellä oleva kuvaus perustuu useassa kohdin sanatarkasti Hannu K. Kärkkäisen kirjaan Tulisieluinen mies. Hän on puolestaan käyttänyt päälähteinään edellä mainittua Kansan Lehdessä 28.11.1931 julkaistua kirjoitusta ja Juha Siltalan tutkimusta Lapuan liike ja kyyditykset.
Ahti Kärkkäisen kyyditys sai laajaa huomiota lehdistössä Helsingin Sanomia myöten. Äänekosken-Suolahden historiassaan vuodelta 1991 Jorma Wilmi kirjoittaa seuraavasti: Kunnankamreeri Kärkkäinen oli kunnan etua monitahoisesti ajanut, laajaa luottamusta nauttinut kunnan virkamies ja hänen kohtalonsa tuomittiin paikkakunnalla yleisesti. Teko vaikutti äänekoskelaisiin ja suolahtelaisiin samalla tavalla kuin koko maamme mittakaavassa entisen presidentti Kaarlo Juho Ståhlbergin kyyditseminen. Erik Relander on myös Äänekosken Huiman l00-vuotisjuhlakirjassaan todennut Ahti Kärkkäisestä, että hän ei ollut erityisesti urheilumiehiä, mutta tuki kyllä Huiman toimintaa. Hän oli ennen kaikkea kunnallis- ja osuustoimintakauppamies ja sellaisena Äänekosken Väinö Tanner.
Kärkkäisen kyydityksen jälkipuintia
Ahti Kärkkäisen juttu antaa aihetta eräisiin jälkikommentteihin: Yllytyksestä vapaudenriistoon tuomion saivat aikanaan äänekoskelaiset konttoristit Georg Jakob Relander, Mauri Antero Vesama ja farmaseutti Viljo Kalervo Boman. Näistä ensiksi mainittu oli tämän kirjoituksen laatijan isä. Näistä ainakin hän ja Mauri Vesama saivat myöhemmin Laukaan kihlakunnanoikeudessa 6-kuukauden kuritushuonetuomion, joka muunnettiin vedellä ja leivällä istuttuna kolmeksi kuukaudeksi. Tuomiosta valitettiin, mutta hovioikeus piti alioikeuden tuomion ennallaan.
Tuomitut kärsivät rangaistuksensa Vaasan lääninvankilassa vasta 1934. Martti Mäkinen on kertonut olleensa tehtaan klubin liepeillä sinä päivänä, kun vankilaan lähtijöitä hyvästeltiin läksiäistilaisuudessa. Klubilta kuului Kytösavun aukeilla mailla -laulua. Aino Carlsonin mukaan Georg Relander kohdalla onnellista oli ainakin se, että tupakanpoltto jäi Vaasan linnaan. Erik Relander kertoo, että tästä asiasta ei hänen kotonaan puhuttu koskaan. Hänelle oli siten täysi yllätys, kun hän isänsä kuolemansa jälkeen löysin tapaukseen liittyviä asiapapereita ja kirjeitä. Lisäksi Erik Relander kertoo, ettei halua tässä isäänsä puolustella mitenkään. Hän oli vapaussodan veteraaneja, joka katsoi maailmaa omasta näkövinkkelistään. Lisäksi Relander kertoo muistavansa, kuinka isä Tshekkoslovakian miehityksen aikana elokuussa 1968 sairasvuoteellaan puolitoista vuotta ennen kuolemaansa kuunteli radiosta uutisia Tshekkoslovakian miehityksestä sanoen: Satans ryssar.
Erik Relander muistelee kuinka hän oli kansakoulussa Anja-Maija Kärkkäisen kanssa samalla luokalla ja kertoo heidän istuneen peräti samassa paripulpetissa. Muiluttajan poika ja muilutetun tytär. Tuohon aikaan ei tiedetty maailman pahuudesta mitään, jatkaa Relander. lsästään kirjoittaneesta Hannu Kalervo Kärkkäisestä muistetaan, että hän oli aikanaan yhteiskoulussa niin etevä, että hyppäsi lukiossa yhden luokan yli. Kouluaikana hänellä taisi olla työväenyhdistyksen jäsenkirja, mutta myöhemmällä iällä tämä kauppatieteiden maisteri siirtyi politiikassa hieman oikealle toimien Liberaalisen Kansanpuolueen työssä.
Ahti Kärkkäisen kyydityksen jälkeisessä oikeudenkäynnissä Viljo Boman oli sanonut, että heillä yllytyksestä syytetyillä oli tietoja taustavoimista. Hän ei kuitenkaan paljastanut nimiä, koska tämä eivät itse olleet ilmoittautuneet. Jollakin tavalla asiassa mukana lienee ollut ainakin Nääsilän isäntä J. A. Järvenpää Hietamalta. Hän oli muilutuspäivää edeltävänä iltana soittanut Kuntalaan ja kysynyt oliko Kärkkäinen kotona. Nääsiläinen teki konkurssin 1932. Konkurssihuutokupasta Ahti Kärkkäinen kävi ostamassa muun muassa upean tammisen ruokasalin kaluston, Studebaker-henkilöauton sekä kuorma-auton, jonka hän tosin möi pian veljelleen.
Lapuan liikkeen hengenheimolaiset aiheuttivat pieniä levottomuuksia Äänekoskella muutenkin. Kerrotaan, että Kuiva-Viki ja Ilmari Honkonen olisivat jonakin vappuna kurvailleet Suolahden tiellä autolla juuri sopivasti ennen Rotkolaan marssivaa työväestön vappukulkuetta. Heillä oli ollut kuusenkarahka auton pohjaan sidottuna. Äänekosken ja Suolahden työväenyhdistyksillä oli siihen aikaan tapana pitää yhteinen vappujuhla Rotkolassa. Jäynä se oli pienikin jäynä.
Vapaan Työväenliiton perustaminen
Vuonna 1929 oli Suomessa perustettu Vapaa Työväenliitto -niminen järjestö. Sen jäsenyhdistyksiä perustettiin seuraavina vuosina muutamiin kaupunkeihin ja varsinkin puunjalostuspaikkakunnille. Se oli lähellä Lapuan liikettä ja sen seuraajaa Isänmaallista Kansanliikettä, vaikka itse julistautuikin puolueettomaksi, marxilaisuutta vastustavaksi järjestöksi. Äänekosken Vapaa Työväenyhdistys perustettiin 1.11.1931. Sen puheenjohtajaksi valittiin Robert Huovelin ja johtokuntaan Juho Torkko, Eino Noronen, Akseli Lahtinen, Viljo Sinervä, Paul Roitto, Vihtori Salminen ja varalle Veikko Kauppi.
Tämän yhdistyksen toiminnasta on tarkemmin kerrottu Äänekosken Urheilijoiden vuonna 2002 ilmestyneessä juhlakirjassa sen takia, että ÄU perustettiin keväällä 1932 nimenomaan Vapaan työväenyhdistyksen piirissä. Puuttumatta tässä tarkemmin näihin asioihin voi kuitenkin kertoa, ettei Äänekosken Vapaa Työväenyhdistys ollut mikään aivan pikku pulju, vaan siinä oli jäseniä enemmän kuin varsinaisessa työväenyhdistyksessä. Erik Relander kertoo, että Vapaa Työ -lehden kannatuslistoissa oli varsin yllättäviäkin nimiä. Sellaisiakin, joita sodan jälkeen näkyi työväenpuolueiden paikallisessa toiminnassa. Voi olla parasta, ettei julkisteta tässä näitä nimiä. Niitä siellä oli varmasti muistakin syistä kuin vakaumuksesta jatkaa Relander. Lisäksi hän kertoo, että on samasta syystä jättänyt Äänekosken Huiman juhlakirjassa julkistamatta ne nimilistat, joita aikanaan oli eri työväenlehdissä.
Kommunisteilla oli 1920-luvulla hallussaan Työväen Urheilulehti ja sosiaalidemokraateilla TUL-lehti. Niissä olleet äänekoskelaisten joulutervehdykset eivät ollenkaan vastanneet puoluejakoa Äänekoskella. Joka tapauksessa vapaa työväenliike hajotti työväestön rivejä Äänekoskellakin. Sekä Vapaa Työ -lehdessä että sosiaalidemokraattien Työn Voimassa oli uutisia näistä asioista. Edellisessä puhuttiin isänmaan pettureista ja kerrottiin huligaaneista, jotka olivat pahoinpidelleet palokunnantalolta palanneita nuorukaisia. Jälkimmäisessä oli syytöksiä työmaaterrorista, mustista listoista ja orjasopimuksista.
Lähteet
- Lehtiartikkeli Sisä-Suomen lehti 19.8.2010, Erik Relander