Pukkimäkeä

Lääkäreitä ja hoitajia

Terveydenhoitopalveluja kehitetään

1900-luvun alussa ei voitu vielä puhua ennalta ehkäisevästä terveydenhoidosta toiminnasta. Pitkäjännitteistä toimintaan tuohon aikaan oli ainoastaan toteutettujen säännöllisten rokotusten järjestäminen. Hoitotyössä kysymys oli siis lähinnä jo todettujen sairauksien parantamisesta tai ainakin niiden hillitsemisyrityksistä. Eteenpäin pääsemiseksi tarvittiin kunnallisen terveydenhoidon kokonaisvaltainen suunnitelma, jonka Äänekoski sai ensimmäisen kerran vuoden 1912 lopulla. Harvaan asuttujen syrjäseutujen ja toisaalta väestömäärältään hyvin voimakkaasti paisuvien teollisuustaajamien terveydenhoitopalvelujen tasavertaisuuden turvaamiseksi tarvittiin toimia. Ratkaisu ongelmaan oli se, että yksittäinen kunta jaettiin aluksi vuonna 1914 seitsemään terveystarkastajan valvomaan piiriin. Vuoden 1919 alussa toimintaa tehostettiin pienentämällä piirien kokoa muodostamalla yhteensä yksitoista piiriä.

Kunnalliseen terveydenhoitoon sisällytettiin tuolloin jo eräänlaista ympäristöhygieniaa ja jopa ympäristön suojeluakin. Esimerkiksi vuoden 1923 elokuussa kirkonkylällä asuneita leipuri Aarne Härköstä, kauppias Tuomas Kumpumäkeä ja kauppias Aili Honkosta huomautettiin teiden varsille ihmisasuntojen lähelle kootuista jätekasoista ja Kumpumäkeä kehotettiin lisäksi vielä kattamaan sikalansa. Vuonna 1928 Äänekosken kunta päätti hankkia kirkonkylään yleisen kaatopaikan sijaintipaikkana kyläkeskuksen pohjoispuolinen alue.

Nikolai Robert Roschier

Oman kunnanlääkärin saaminen kuntaan oli terveyden- ja sairaanhoidon onnistumisen elinehto. Paperimestari August Laaksosen Hiskinmäen terveyskeskuksen toiminta ei enää riittänyt vastaamaan uusiin haasteisiin ja velvoitteisiin. Kuntakokous 28.9.1911 asetti oman lääkärin hankkimisen kiireelliseksi toteuttaa. Hänen palkkauksensa ajateltiin järjestää siten, että kunta lupasi maksaa 1500 mk, Äänekosken Osakeyhtiö 500 mk kuukaudessa ja 4000 mk:n kuukausipalkan loppuosa saataisiin valtionapuna. Ensimmäiseksi kunnanlääkäriksi valittiin 1.4.1912 lääk.kand. Nikolai Robert Roschier ja hänen virkansa vakinaistettiin seuraavana vuonna. Sitä hoidettiin aluksi sijaisvoimin, koska Roschier saapui Äänekoskelle vasta vuonna 1914. Lääkärin asunnoksi osoitettiin Ville Rutasen testamentin mukaisesti tämän kauppatalo, joka oli Eerolan navetasta etelään päin sijainnut vaalea, punakattoinen rakennus.

Kunnanlääkäri vaihtuu tiheään

Kunnanlääkäri Roschier joutui lähtemään vuoden 1918 huhtikuussa sotarintamalle ja kun hän syyskesällä 1918 lopullisesti erosi virastaan, Äänekosken lääkäripalvelut järjestettiin uudelleen. Laukaan kunnanlääkäri Arvo Penttilä saatiin käymään Äänekosken kylässä keskiviikkoisin 70 markan päivämaksua vastaan. Penttilästä tulikin jo saman vuoden syksyllä Äänekosken uusi vakinainen kunnanlääkäri. Parin vuoden kuluttua vuonna 1920 hän muutti Parikkalaan. Järjestyksessään kolmannen kunnanlääkärin virkaa haki vain Saarijärven vt. kunnanlääkäri Antero Vuorinen. Hänkään ei viihtynyt virassaan kuin muutaman vuoden ja erosi tehtävästä vuonna 1925. Vuorisen jälkeen uutta kunnanlääkäriä haettaessa hakijoita ilmaantui peräti 18 kappaletta. Heistä uudeksi kunnanlääkäriksi valittiin lääk.lis. Toivo Armas Salonen. Hänen virka-asuntonsa oli Piilolantien ja pässinradan risteyksen paikkeilla ja lähes vastapäätä Eerolan taloa. Salosen edellinen virka-asunto oli sijainnut Eerolan navetan eteläpuolella olleessa Wille Rutasen kauppatalossa. Rouva Helmi Salonen piti Äänekoskella yksityistä hammaslääkärin vastaanottoa.

Toivo Armas Salonen

Tohtori Salonen oli legendaarinen hahmo ja taitava kirurgi, mutta myös viinamäenmiehiä. Hän oli ensimmäisen maailmansodan aikana oli toiminut Venäjän armeijassa rintamalääkärinä. Suomen sotien aikana 1939-1945 Salonen toimi kutsuntalääkärinä Suolahden sotilaspiirissä. Äänekosken katukuvassa hänet näki punakkana kävelemässä paljain käsin kovillakin pakkasilla. Monet vanhemmista äänekoskelaisista muistavat vielä tohtori Salosen yskänlääkkeen, jonka keskeiset osat olivat ilmeisesti pirtu ja salmiakki. Lääkkeen sanotaan tehonneen yskään hyvin. Helmi Salonen piti hammaslääkärin vastaanottoa vielä 1950-luvun puolivälin jälkeenkin ns. Apran talossa. Talon nimi tuli siitä, että siinä oli sekä apteekki että rautakauppa.

Kunnan sairaalassa tohtori Salonen ja ylihoitaja Sanni Rakel Auermaa muodostivat tehokkaan työparin, joka sai lähes ihmeitä aikaan. Kerrotaan, että kerrankin tuotiin sairaalaan puukotettu mustalainen, jonka heimoveljet kantoivat potilaan vieressä ruumenkoppaa, jossa oli kasa suolia. Tästäkin miehestä kerrotaan Salosen vielä tehneen elävän olennon. Sairaalassa harjoittelijana vuosina 1946-1947 olleen Liisa Lindströmin mukaan ylihoitaja Sanni Auermaa teki itsenäisesti jopa pieniä leikkauksia. Muita sairaalan kantahenkilökuntaan kuuluvia olivat osastonhoitaja Toini Juonala, kätilö Ester Eronen ja kulkutautisairaalan hoitaja Kerttu Kuivakangas. Sairaalan vahtimestarina toimivat pitkään Aarne ja Vieno Jauhiainen.

Jussi Miinalainen

Toinen legendaarinen lääkäri Äänekoskella oli Jussi Miinalainen. Hän oli myös taitava lääkäri ja kirurgi, joka suoritti aikanaan hyvinkin vaativia leikkauksia kunnansairaalassa. Miinalaisesta on jäänyt monelle mieleen hänen leppeä savolaismurteensa ja hieman erikoinen tapansa vältellä katsekontaktia potilaan kanssa. Salosen tavoin Miinalaisellakin oli ajoittain ongelmia alkoholin kanssa. Joskus kerrottiin, että hän suoritti leikkauksia paremmin ollessaan pienessä sievässä. Käsi ei varmaan tärissyt. Sekä Salonen että Miinalainen olivat rintamalääkäreinä joutuneet kirurgian kanssa pakostikin tekemisiin hyvinkin läheltä. Tässä varmaankin piili syy molempien varmuuteen ja taitoon leikkausalissa.

Kiertävä sairaanhoitajatar

Vuonna 1919 Äänekosken kunnan väestön yleinen terveydentila oli käynyt huonon ravintotilanteen ja kulkutautien leviämisen vuoksi niin arveluttavaksi, että katsottiin parhaimmaksi palkata kiertävä sairaanhoitajatar asiaa helpottamaan. Ensimmäiseksi hoitajaksi lyhyeksi aikaa tuli suolahtelainen Annikki Saraste. Sairaanhoitajan virkaa ehti pitää hallussaan 1920-luvulla kaikkiaan neljä naishenkilöä, ennen kuin se Hilja Hakalan aikana vuonna 1928 muutettiin tuberkuloosinhoitajattaren viraksi.

Terveyssisar kunnassa

Terveyssisaren toimenkuva oli osaltaan ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon liittyvä. Vuonna 1944 säädettiin laki kunnallisista terveyssisarista. Lain toimeenpanoasetuksissa määriteltiin terveyssisarten tehtäviksi erittäin laaja työkenttä. Siihen kuuluivat mm. perehtyminen asunto-oloihin ja elintapoihin, toimiminen terveydellisten epäkohtien poistamiseksi, lasten terveydenhoidon edistäminen, tartuntatautien ehkäiseminen ja terveyskasvatus. Käytännössä terveyssisaren tehtäviin kuului vielä osallistuminen sairaankuljetuksiin ja avustaminen kuolemantapausten hoidossa. Lyhyesti ilmaisten terveyssisaren työ oli sairaanhoitajan työn erikoisala, jossa työn kohteena oli kaikenikäiset vauvasta vaariin kodeissa ja kotien ulkopuolella, neuvoloissa, kouluissa, työpaikoilla ja epävirallisesti vielä maitokaupoissa ja maanteilläkin tavatessa. Hallinnollisesti ja taloudellisesti terveyssisar oli terveydenhoitolautakunnan alainen. Ammatillisesti hänen lähin esimiehensä oli kunnanlääkäri, mutta ammatillisissa asioissa oli noudatettava myös lääninterveyssisaren ohjeita. Käytännössä terveyssisaren työ oli hyvin itsenäistä. Jonkun kerran kunnanlääkäri Jussi Miinalaisenkin oli peräännyttävä, kun hän yritti ohittaa lakikirjan määräykset terveyssisarasioissa. Jonkinlainen epäkohta oli työaikalainsäädännön puutteellisuus. Yö- ja ylityökorvauksista ei puhuttu mitään.

Terveyssisar Anna-Liisa Lindström

Anna-Liisa Lindström oli aikaisemmin ollut kanslia-apulaisena Äänekosken seurakunnan palveluksessa Rauharannan pappilassa vuodesta 1942 yli neljä vuotta. Suurimman osan tästä ajasta hänen esimiehenään oli kirkkoherra Matti Mustonen. Suurelta osalta Mustosen perheen vaikutusta oli Anna-Liisa Lindströmin myöhempi uranvalinta. Vuonna 1947 hän haki ja pääsi Porin sairaanhoitaja-terveyssisarkouluun, josta hän valmistui terveyssisareksi 1950. Hän toimi sen jälkeen vuosikymmenten ajan hoitaen ja ohjaten äänekoskelaisia terveyteen liittyvissä asioissa. Hänen terveyssisarpiiriinsä kuuluivat osa keskustaa, Pukkimäki, Piilolanniemi, Hiskinmäki, Mannila, sahan takaiset alueet, Rotkola, Kovala sekä Keiteleen takainen Ruotinkylä aina Sumiaisten rajalla sijaitsevaa Pyykinmäkeä myöten. Kuhnamon takana Salakka ja Naarakoski kuuluivat vielä Äänekosken kauppalan alueeseen.

Kulkuvälineinä terveyssisarella oli kunnan puolesta polkupyörä. Kun Anna-Liisalla oli oma pyörä, hän sai siitä kauppalalta pienen korvauksen. Talvisaikaan käytössä oli sukset ja potkukelkka. Joissakin tapauksissa kauppala lainasi esimerkiksi sairaankuljetuksiin hevosta ja ajomiestä. Terveyssisarella oli oma virkapukun, johon kuului sininen mekko, valkoinen kaulus ja musta kravatti. Erikseen oli vielä harmaa kävelypuku, jota Anna-Liisa käytti virallisemmissa tilaisuuksissa mm. ollessaan saattamassa esimiestään lääninterveyssisar Ida Nenosta viimeiselle matkalle tämän menehdyttyä Kivisalmen lossionnettomuudessa vuonna 1956.

Terveyssisaren asunto oli vielä 1950-luvun alussa vastapäätä Kuntalaa sijaitsevassa keltaisessa rakennuksessa. Se oli laudoilla vuorattu hirsitalo. Yhdyspankin puoleisessa päässä toimi puhelinkeskus ja toisessa oli neuvola ja terveyssisaren asunto. Sisäänkäynti neuvolaan oli Wessmanin kaupan puolelta ja terveyssisaren asuntoon uuden maantien puolelta. Terveyssisaren vastaanottohuoneena oli pienikokoinen hellahuone, joka toimi samalla pienten lasten odotushuoneena. Samassa huoneessa otettiin aamuisin vastaan aikuisasiakkaita. Odotushuoneen penkiltä oli näköyhteys Wessmanin kauppaan, jonka asiakkaita saattoi samalla reissulla poiketa terveyssisaren juttusillekin hoito-ohjeita pyytämään sairaalle perheenjäsenelle. Tuolloin ei tunnettu tilausaikoja. Terveyssisaren päiväkirjoista ilmenee, että yöherätyksiä ja kotikäyntejä sekä sairaskuljetuspyyntöjä, saattoi olla useitakin viikossa. Koputus oveen tai ikkunaan ilmaisi avun tarvitsijan yöaikaan.

Työtovereistaan Anna-Liisa Lindström muisti lähes kaikki. Ennen häntä 1940-luvun lopulla terveyssisarena oli toiminut Marjatta Honkala. Kun Anna-Liisalle kuului eteläinen piiri, pohjoisen piirin terveyssisarena toimi Mailis Heikkilä (Lauerma). Läheinen työtoveri oli myös kunnankätilönä toiminut Anna-Liisa Väre, jonka kanssa hän teki monta ikimuistettavaa työmatkaa. Kunnan terveyssisar oli yhteistyössä myös kodinhoitajan ja seurakunnan diakonissan kanssa. Näistä diakonissoista Liisa Lindström mainitsi Eeva-Liisa Laitisen, Saara Purasen, Anna-Liisa Hakulisen, Taina Naukkarisen ja Seija Lambergin. Neuvolan lääkärinä toimivat v. 1950-52 Anna-Liisa Rinne, Tuulikki Vartio ja Helvi Halonen. Heidän jälkeensä Jaakko S. Tola, Jussi Miinalainen, Kalervo Mäkinen ja Leo Saloranta.

Kunnansairaala valmistuu

Vuonna 1928 valmistunut kunnansairaala

Äänekosken kunta päätti jo vuoden 1911 joulukuussa palkata kätilön, joka toimi samalla rokottajana. Seuraavan vuoden alussa rouva Verna Timdahl ottikin tehtävän vastaan. Ajatus oman sairaalan rakentamisesta Äänekoskelle virisi jo vuoden 1914 aikana, mutta hanke päätettiin vielä tuolloin lykätä tuonnemmaksi yhteiskunnallisten kuohuntojen vuoksi. Aikaa kuluikin sitten reilusti ja vasta noin kymmenen vuoden kuluttua asia nousi uudemman kerran ajankohtaiseksi. Vuonna 1925 katsottiin, että oman sairaalan saaminen vähentäisi kalliita potilaiden kuljetuksia ja suorastaan pelastaisi ihmishenkiä. Sairaalan piirustukset hyväksyttiin jo seuraavana vuonna ja urakointi annettiin jyväskyläläisen rakennusmestari Niemisen vastuulle. Urakkasummaksi neuvoteltiin 848000 mk. Äänekosken Osakeyhtiön vuokraamalle ns. Pollarin tontille valmistunut kivinen sairaalarakennus maksoi kalustoineen 1,3 miljoonaa markkaa. Sairaalassa oli 11-paikkainen vuodeosasto ja kerrallaan tilat kahdelle synnyttäjälle. Sairaala vihittiin käyttöönsä 27.1.1928. Sen ansioksi on laskettava, että kummankin kiertävän sairaanhoitajattaren virat voitiin osoittaa todellisen kansanvaivan eli keuhkotaudin torjuntaan.

Lähteet