Paperitehtaan mennyttä aikaa
Piilolan klubi 26.10.1984
Syksyn synkeänä ja sateen nihkeänä perjantaina 26.10.1984 tapasi joukko entisiä ja nykyisiä paperitehtaalaisia yhtiön klubilla toisensa kahvin, täytekakun ja konjakkilasien äärellä. Mennyttä aikaahan siinä muisteltiin. Vanhemmat heittivät vielä kerran silmäyksen vanhoihin, hyviin aikoihin ja nuoremmat sukelsivat tämän päivän kiireistä ei niin kaukaiseen eiliseen oppiakseen jotain ja saadakseen jälleen kerran muistutuksen siitä, että myös ennen heitä on tehty paperia. Joskin hieman eri tavalla kuin nykyisin. Tunnelma ei ehkä haikeistakin muisteloista huolimatta ollut suruinen, vaan menneelle saattoi jo nauraa vapaasti.
Nuorimpia mukana olijoita kiinnosti tietysti tänä tekniikan ja laitteistojen kulta-aikana suuresti ne vempeleet, joilla paperia ennen tehtiin. Ja tunsivathan vanhat veteraanit ne takuulla. Esim. Uuno Hänninen, joka oli aikanaan tehnyt paperia kokonaista 47 vuotta, kertoili vanhan kettinkihiomon toiminnasta niin asiantuntevasti, että saattoi helposti kuvitella hänen pystyvän hoitelemaan sellaista vempainta vielä nykyisinkin.
Perjantaina 26.10.1984 tapasi joukko entisiä ja nykyisiä paperitehtaalaisia toisensa yhtiön klubilla kahvin täytekakun ja konjakin äärellä. Mennyttä muistelivat mm. Onni ytönen (vas.), Martti Holm, Uuno Hänninen, Anna Hämäläinen, Osmo Kyttälä ja Eino Rautiainen sekä oikealta Esteri Salomaa, Esteri Kautto, Seppo Lehtonen, Uuno Paananen, Pekka Matikainen ja Arvo Reipas.
Paperitehtaan aikaisempaa johtoporrasta edusti Arvo Reipas. Hän oli tilaisuuden veteraanien kuopus vain 30 vuotta työskennelleenä. Arvo esitteli nuoremmalle sukupolvelle teknistä tietämystään. Erityisenä puheenaiheena oli vanha kartonkikone, jonka toiminnasta ja lakkauttamisesta olisi riittänyt juttuja vaikka toiseenkin istuntoon. Saatiin kuulla, että kone oli nykyisiin koneisiin verrattuna pieni. Sen vuosituotanto oli noin 3000 tonnia 700 g/m2 painavaa kartonkia. Se on suunnilleen yhtä paljon kuin nykyisen paperikoneen tuotanto yhdessä kuukaudessa. Koneen nopeuskaan ei juuri päässyt päätä huimaamaan, koska vauhtia oli noin 6-9 m/min. Onpahan vaan ajat muuttuneet, koska nykyiselläkin, vuonna 1906 startanneella paperikoneella ajetaan jo 420 m minuutissa, eikä sekään ole nykyisin vauhti eikä mikään.
Mieleen juontui tietysti myös kommelluksia, joita tehtaalla oli tapahtunut. Paanasen Uuno, jolla oli myös 47- vuotta töitä takanaan, muisteli, että oli aikoinaan ollut Lepolassa töissä silloin, kun Alanurmi oli hoidellut föörin eli etumiehen virkaa. Kerran oli sitten sattunut, että Lepolan sakeuttajaan oli kerttynyt tikkuja ja Uuno poimi aikamamoisen murikan malliksi niistä ja kiikutti sen föörille. Tämä totesi ylen rauhallisesti, että kyllä ne läpi menee.
Mukaan oli tasapuolisuuden vuoksi kutsuttu myös veteraanityttöjä. Kaksi Esteria ja Anna muistelivat vilttihameaikaa ja sitä, kuinka jo tuolloinkin miehet pistivät aina naiset putsailuhommiin ja kärsivällisyyttä koetteleviin töihin. Ei tunnu ainakaan tässä asiassa ajat paljonkaan muuttuneen. Pitkän päivän olivat nämäkin tytöt töitä tehtaalla paiskineet, koska he kolme, Esteri Salomaa, Esteri Kautto ja Anna Hämäläinen, olivat työskennelleet yhteensä 127-vuotta!
Paperitehtaalaisten joukossa oli aina myös musikaalista väkeä, joista kahville oli kutsuttu Hytösen Onni. Hän oli joukon nestori, joka oli tehnyt töitä tehtaan hyväksi kokonaista 50-vuotta. Matikaisen Pekka oli tehnyt töitä vain 42-vuotta. Näistä Hytönen taitaa olla vieläkin työväen soittokunnassa. Matikaisen Pekan poika Aarne, joka tunnettiin paremmin Aruna, taas puolestaan jatkoi isänsä hanurinsoiton perinteitä.
Yhteistä kaikille entisille paperitehtaalaisille oli, että he olivat tulleet hyvin nuorina mukaan työelämään. Eihän sitä muuten ehdi paiskia töitä 47 vuotta ennen eläkkeelle pääsyä kuten Rautiaisen Eino, joka oli myös mukana. Nuorempien mukana olleiden mieleen juolahti, etteivät he tänä pitkän koulutuksen aikakautena koskaan ehdi tehdä niin pitkää päivää paperitehtaalla kuin vanhemmat kollegansa. Koulunpenkkiä kun on hinkattu liian pitkään ja eläkeikä alentunut.
Rupattelun lomassa herkuteltiin kermakakulla ja muilla klubin emännän herkullisilla leipomuksilla. Suun kostukkeeksi oli kahvin ohella tarjolla konjakkia. Kannatti todella kohottaa paperitehtaan veteraaneille ja menneille ajoille paperimiehen ja -naisen malja!
Puheenaiheeksi nousi myös vanhan paperitehtaan tulevaisuus. Suurimman osan ajasta kuunteluoppilaana ollut paperitehtaan nykyinen johtaja Osmo Kyttälä kertoili niistä mullistuksista, joita paperitehtaassa parhaillaan tapahtuu. Uudistamisprojekti on erittäin mittava ja vaatii syvällistä paneutumista asiaan. Niin työnjohdolle kuin työntekijöillekin se asettaa korkeat vaatimukset.
Kaikki mukanaolleet, erityisesti vanhat veteraanit, lähettävät tämän tilaisuuden kautta terveiset kaikille työelämässä olleille ja oleville. Sekä tietysti kiittävät tilaisuuden järjestäjää, Osmo Kyttälää.
Lähteet
- VÄKSY, Kotiseudun joulu 1984, Huomisen kurkistus eiliseen, Olavi Kautto, Merja Saarinen, sivut 30-31
