Sisä-Suomen suojeluskuntapiiri

Esikunta Suolahdessa

Sisä-Suomen suojeluskuntapiirin esikunta Suolahdessa

Sisä-Suomen suojeluskuntapiirin esikunta Suolahdessa

Suolahdesta tuli Sisä-Suomen suojeluskuntapiirin esikunnan sijaintipaikkakunta 11.7.1940, kun maan sotilaallinen aluejako uusittiin. Uuteen Sisä-Suomen suojeluskuntapiiriin erotettiin 17 paikallisosastoa Jyväskylän, Keuruun, Raahen ja Pohjois-Savon suojeluskuntapiireistä. Järjestön lakkauttamisen jälkeen 1944 suojeluskuntapiirin nimi muuttui Suolahden sotilaspiiriksi, jonka esikunta toimi Suolahdessa vuoteen 1956 ja Äänekoskella vuoteen 1985 saakka.

Esikunnalle haetaan paikkaa

Sisä-Suomen suojeluskuntapiirin esikunta määrättiin aluksi sijoitettavaksi Äänekoskelle. Koska sopivaa kiinteistöä ei sieltä löytynyt, niin esikunta majoittui 1940 ensin Suolahden Seurahuoneelle. Se siirrettiin kuitenkin pian lähelle asemaa, Satamakadun ja Asemakadun kulmauksessa sijainneeseen Pörssitaloksi kutsuttuun entiseen pankkitaloon. Kuitenkin ajatusta suojeluskuntapiirin esikunnan siirtämisestä Äänekoskelle pidettiin ilmeisesti vireillä, mitä osoittaa Suolahden lottien 11.11.1941 tekemä päätös olla ostamatta osakkeita Äänekoskelle rakennettavaksi suunnitellusta esikuntarakennuksesta. Suolahtelaiset halusivat pitää esikunnan omalla paikkakunnallaan. Olihan lottapiirinkin toimisto ja piirin puheenjohtaja Eevi Solannekin Suolahdessa.

Tiivistä yhteistyötä siviilitahojen kanssa

Suojeluskuntapiirit olivat osa puolustuslaitosta. Niiden tehtävänä oli toteuttaa armeijan liikekannallepano. Ne suorittivat myös miehisto-, hevos- ja ajoneuvotäydennystä siltä osin kuin armeija ei siihen kyennyt. Suojeluskuntapiirit työskentelivät Kotijoukkojen esikunnan ja sotilasläänien alaisuudessa puolustuslaitoksen osana, mutta jatkosodan aikana tiiviissä yhteistyössä siviilitahoihin. Jälkimmäinen seikka näkyi selvästi Suolahdessakin. Esimerkiksi sotilaspiirin alaisessa moottoriajoneuvolautakunnassa olivat vuonna 1943 suolahtelaiset kauppiaat Lauri Savolainen puheenjohtajana ja Nestori Leppänen varapuheenjohtajana.

Jokaiseen kuntaan määrättiin viralliset hevosottomiehet, jotka työskentelivät sotilaspiirin esikunnan hevostoimiston alaisuudessa. He olivat yleensä maanviljelijöitä kuten konginkankaalainen Einari Nurmela ja Suolahtelainen Juho Kuusikko, joka hoiti tehtävää myös Äänekosken maalaiskunnassa. Äänekosken hevosottomiehenä toimi talvisodan aikana agrologi Rigge Fagerström ja varalla oli tilanhoitaja Heikki Laakso.

Elokuussa 1940 Fagerströmin tilalle tuli työnjohtaja Lauri Koskinen. Kesäkuussa 1941 Sisä-Suomen sotilaspiirin alueelta muodostettiin Jalkaväkirykmentti 50, joka lastattiin junavaunuihin Suolahden satama-alueella. Hinaajan vetämissä lotjissa saapuivat Suolahteen Viitasaaren, Konginkankaan ja Sumiaisten miehet, mutta Saarijärvellä koottu ensimmäinen pataljoona marssien.

Sotilaita katukuvassa

Suojeluskuntapiirin esikunta toi Suolahteen sotilaallisesti sävyttynyttä vilkkautta. Sotilaita näkyi kauppalassa runsaasti. Pörssitalossa Asemakadun ja Satamakadun kulmauksessa sijaitsivat esikunnan toimistot. Saman korttelin Keiteleentien puoleisella sivustalla olevassa parakissa toimi lottien pitämä kanttiini. Esikuntarakennuksen ja Simo Niemen kaupan välissä sijainneeseen Suotalo Oy:n kiinteistöön oli sijoitettu hevostoimisto. Komendantin toimisto oli aluksi Keiteleentien ja Asemakadun kulmauksessa matkustajakoti Otavassa. Komendantti sai sitten toimistokseen ja asunnokseen Kukkulan läheltä Keiteleentie 28:sta Sormusen talon, josta siviiliin lähtevät miehet hakivat syksyllä 1944 kotiuttamisrahansa. Suojeluskuntapiirin päällikkö everstiluutnantti Yrjö Nahi asui Äänekoskella. Muut upseerit asuivat yleensä Suolahdessa eri puolilla, muun muassa hotelli Seurahuoneella, missä heidän oli myös lipuketta vastaan mahdollista ruokailla. Esikunnan upseerit ja muu henkilökunta söivät yleensä Kukkulalla lottien valmistaman aterian.

Vapaaseurakunnan Lähetystalo Kalevankadulla palveli varuskunnan sotilaiden majoitustilana eli kasarmina. Putkaan joutuneet löysivät sijansa vanginkuljettaja Mäkisen navetan yhteyteen aikoinaan tehdystä sellirakennuksesta, joka paikantui veturitallin ja Kellan vanhan kaupan välimaastoon. Esikunnan alainen varikko oli Kansanopistolla. Varusvarastona ja -huoltamona ns. rättivarasto ja rättitoimisto palveli parakkiaseman puistikossa.

Kauppalan omistamat Katvelan rakennukset Katvelankatu 10:ssä järjestettiin sotilas- ja varuskuntasairaalaksi. Sivurakennuksen yläkerrassa sijainneen kauppalankirjaston kirjat pakattiin pakkilaatikoihin kesäkuussa 1941. Kirjastotilat varattiin sairaalatiloiksi aina vuoden 1942 syksyyn asti. Tohtori T. A. Salosen lääkärinvastaanotto ja keittiö sijaitsivat Katvelan päärakennuksessa. Vaneritehtaan vanha konttorirakennus Kumpuniemessä palveli jatkosodan alkuaikoina haavoittuneiden toipilaskotina. Toipilaat kävivät naapurissa Voutilaksi ristityssä tehtaan talossa Liimataisella radiouutisia kuuntelemassa, kuten silloin nuori Eino Liimatainen muistaa.

Suojeluskuntapiirin henkilökunta ja päälliköt

Suojeluskuntapiirin esikunnan henkilökuntaa 1940-luvulla

Suojeluskuntapiirin esikunnan henkilökuntaa 1940-luvulla

Sisä-Suomen suojeluskuntapiirin päällikkönä Suolahdessa toimi kauimmin majuri, myöhemmin ev.luutn. Yrjö Nahi. Lyhyitä jaksoja päällikköinä palvelivat majurit K. Wigren, E. Toivanen ja Kaarlo Helasterä. Esikunnan toimistohenkilökunta oli suurelta osin suolahtelaista tai äänekoskelaista. Monet puhelinkeskuksen hoitajista, postittajista ja konekirjoittajista olivat lottia. Suolahden Lotta Svärd -järjestö hoitikin erilaisia esikunnan tuomia tehtäviä, mm. muonitusta ja varushuoltoa sekä juhlia. Kuvassa yllä Sisä-Suomen suojeluskuntapiirin henkilökuntaa jatkosodan aikana. Naisvirkailijat vasemmalta lukien: Kaisu Pyyhtiä, Liisa Raittila ja Kyllikki Lehtonen. Sotilashenkilöt vasemmalta: majuri Kaarlo Helasterä, oikeusupseeri Allan Meri, valistusupseeri H. Toivanen ja luuntantti Toivo Vesterinen.

Suojeluskuntapiirin esikunta työllisti suolahtelaisia yrityksiä erilaisilla hankinnoilla ja tilauksilla. Esimerkiksi Kukkulanmäellä sijainneessa seppä Onni Virtasen pajassa korjattiin esikunnan ajoneuvoja jatkosodan aikana aina siitä lähtien, kun Virtanen oli tehnyt pajansa päätyyn kaksipuoliset ovet. Esikunnan sotilasajoneuvoilla oli sopimuksen mukaan jopa etuoikeus korjauksissa. Esikunnan ympärille kehkeytyi erilaista vapaa-ajan toimintaa kuten mieskuoro, jossa lauloi sekä esikunnan väkeä että suolahtelaisia. Esikunta järjesti myös urheilukilpailuita ja talkootoimintaa.

Suojeluskunta Äänekoskella

Äänekosken maalaiskunnassa suojeluskunnan paikallisosasto perustettiin vasta 5.2.1939, kun Äänekosken suojeluskuntaan kuulunut Honkolan kyläosasto itsenäistyi. Maalaiskunnan lotat saivat silloin oman paikallisosastonsa. Koivistonkylällä toimi oma lottien kyläosasto aina syksyyn 1944 asti. Mämmen ja Järvenpään kylät kuuluivat sodan aikana Äänekosken kauppalan suojeluskuntaan. Mämmen kyläosastolla oli oma suojeluskuntatalo.

Äänekosken lottamaja

Äänekosken lottamaja oli takimmaisessa talossa

Kauppalan suojeluskunnan päällikkönä toimi sotavuosina opettaja J.A. Leppämäki Eric Westerlundin tultua kutsutuksi lokakuussa 1939 armeijaan. Äänekosken maalaiskunnassa sota-ajan paikallispäällikkönä oli isäntä Kalle Vainio. Lottien paikallisosastojen puheenjohtajina sotien aikana olivat Äänekoskella Lena Westerlund ja vuonna 1941 Vappu Hakkila. Äänekosken kauppalan suojeluskuntalaisten ja lottien tukikohtana oli Hiskinmäellä oleva VPK:n talo, jonka virallisena omistajana pidettiin kuitenkin Äänekosken tehtaita. Suojeluskunnan toimisto sijaitsi sodan aikana näyttämön vieressä olevassa maskeeraushuoneessa. Palokunnantaloon sijoitettu armeijan koulutuskeskus työllisti äänekoskelaisia lottia keväällä ja alkukesästä 1940 monenlaisiin huoltotehtäviin. Lotat perustivat useilla paikkakunnilla tärkeiden kulkuteiden varsille lottamajoja ja -kioskeja, jotka olivat avoinna kesäaikana. Äänekosken Lottamaja sijaitsi silloisen Nelostien varrella Kauppakatu 11:n tontilla olleessa hirsisessä Säästöpankin talon pohjoispäässä. Nykyisin likimain sillä paikalla on MODA-vaatetusliike. Kahvilan pitäjä oli lotta Maija Järvinen, jolle kahvilan irtaimisto toiminnan tultua kielletyksi syksyllä 1944 myytiin. Rakennuksen yläkerrassa toimi ravintola Keltainen lyhty eli Hyrkki.

Asekätkentä 1944

Joukkoja kotiutettaessa syksyllä 1944 ryhdyttiin suojeluskuntapiireittäin kätkemään aseita Neuvostoliiton miehityksen pelossa. Majuri Jukka Malmivaara, myöhemmin Kuopion piispa, tuli lokakuussa 1944 pääesikunnan käskyn mukaisesti Suolahteen 2. ye-upseeriksi ja sai tehtäväkseen johtaa aseiden hajasijoittamista ja kätkemistä Sisä-Suomen suojeluskuntapiirin alueella. Malmivaara oli tullut tutuksi hyvämaineisena upseerina JR8:n ja JR50:n miehille. Häntä on pidetty Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan luutnantti Aution esikuvana.

Haavoittumisestaan vielä toipilas Malmivaara majoittui vastikään avioituneena vaimonsa kanssa Keski-Suomen kansanopistolle Ilpo Sirkan huoneeseen, johon oli tehtävä varta vasten hella. Kaunis teko, muisteli Jukka Malmivaara haastattelussa vuonna 2001. Opiston johtaja O. V. Sirkka ja etenkin tämän poika Ilpo tarjosivat Malmivaaralle paikallistuntemustaan mitä tuli mm. luotettaviin suojeluskuntien paikallispäälliköihin eri pitäjissä. Asekätkennässä oli ratkaisevaa sisäpiirin tieto. Vaikka kätkettäviksi joutuneet aseet kulkivat mahdollisimman virallista tietä kotiutettavilta joukoilta varastoitaviksi, niin niiden kätkemisessä eri kohteisiin oli, kuten Jukka Malmivaara korosti, suuri merkitys suojeluskuntapiirin ja paikallisosastojen henkilösuhteilla ja tuttavuuksilla. Ilpo Sirkka, jonka pelättiin salaamissyistä olevan liiankin innokas asiassaan, oli Malmivaaran hyvä ystävä jo opiskelu- ja sota-ajalta.

Suolahdessa majuri Malmivaara asui myös esikuntaa lähempänä sijainneessa kauppias Minkkisen talon yläkerrassa. Sumialainen Verner Paananen, joka oli syksystä 1942 lähtien palvellut pataljoonankomentaja Malmivaaran taistelulähettinä, toimitti vanhan tuttavuuden perusteella maitoa, voita ja jauhoja Malmivaaralle Suolahteen Minkkisen taloon. Jukka Malmivaaran vain noin kahdeksi kuukaudeksi supistunutta työtä Suolahdessa jatkoi majuri Kaarlo Helasterä, hänkin Malmivaaralle sodasta tuttu. Malmivaara ja Helasterä saivat vankilatuomion, mutta monet aktiivisesti mukana olleet sen välttivät. Tämän jälkeen Jukka Malmivaara syventyikin teologian opintoihin.

Asekätköjä

Suolahtelainen Kauko Flink luovutti muiden tavoin Lapin sodasta palattuaan aseensa Kukkulalla. Sitä ei tiedä mihin ne sen jälkeen joutuivat, hän mainitsi viitaten asekätkentään. Suolahteen ja Äänekoskelle ei aseita katsottu viisaaksi kätkeä. Kerrotaan tosin Suolahden vanhaa apteekkirakennusta Asemakatu 8:ssa purettaessa vintiltä löytyneen epäilyttävä aselaatikko. Kätkettävät aseet kuljetettiin Suolahdesta lähipitäjiin, muun muassa Koivistonkylälle Niiniveden rantamille, Honkolaan ja Sumiaisiin.

Keitäpä Kaisa kahvit, nyt on yötöitä, käskytti Kaisa Korhosta Törmälän taloon astunut miesjoukko Sumiaisten kirkolla. Sumiaisissa kerrotaan olleen kolme kätköä laajalla alueella: Yksi kirkonkylässä, toinen Haasian riihessä, nykyisen sataman tienoilla, vesitietä saaressa ja kolmas Rajumäessä. Jokin kätköistä merkittiin kuulemma nuolella, jokin Laguksen pojan nimikirjaimilla tai nimellä. Asekätkennän paljastuttua nähtiin Sumiaisten kirkolla Valtiollisen poliisin mustia autoja.

Konstaapeli Jaakko Mesiäistä Sumiaisista kuulusteltiin asekätkennästä kuusi viikkoa, mutta häntä ei tuomittu. Muutamia muitakin seutukunnalla asekätkentään osallistuneita kuulusteltiin ja he saivat muutaman kuukauden tuomioita. Urpo Sparfin kirjaamien tietojen perusteella Koivistonkylällä kätkössä olleita aseita upposi Niiniveteen Yläjoen edustan syvänteeseen. Osa aseista kulkeutui jonkun halkokuorman sisällä viranomaisten varastoihin. Viinamäen talon isäntä Kalle Vainio oli kaksi kuukautta tutkintovankeudessa asekätkennästä epäiltynä. Asekätkentä jätti moniin siihen osallistuneisiin omat haavansa. Väinö Hyytiäinen Parantalasta ei päässyt koskaan päänsärystään, kun hänet oli viety kotinsa pihasta paljain jaloin kuulusteluihin. Mitään hän ei kuitenkaan paljastanut.

Asekätkentää Konginkankaalla

Konginkankaan suojeluskunnan päällikkö Paavo Suojanen joutui mukaan asekätkentään saatuaan käskyn suojeluskuntapiirin esikunnasta. Aseita kuljettanut kuorma-auto tuli keskelle kylää. Todettiin vain, että nyt ne tuli. Aseiden kätkentään saapui iäkkäämpiä maanviljelijöitä. Kätköpaikkoina olivat kuopat ja järvi.

Sitten tuli ovelle kaksi aseita kätköistä etsivää miestä, jotka sanoivat: Terveisiä Sirola-opistosta. Matti-poika muistaa nähneensä ullakon ikkunasta, kun isä ja kaksi miestä kävelivät järvelle. Mutta Paavo Suojanen näytti muita paikkoja kuin aseiden kätköjä. Myöhemmin hän saattoi osoittaa aivan oikeat paikat, mistä aseita kaivettiinkin esiin. Kuulusteluissa Paavo Suojanen ei paljastanut muita asekätkentään Konginkankaalla osallistuneita. Hän ilmoitti toimineensa yksin, mutta raskaiden konekiväärien siirtely yksin oli fyysisesti mahdotonta. Monet pitäjäläiset painuivat turvallisuussyistä joksikin aikaa maan alle. Paavo Suojanen sai viisi kuukautta ehdonalaista vankeutta, josta kolme kuukautta kului tutkintovankeudessa. Sakko oli huomattava, mutta sen maksamisessa auttoi veljesketju. Ruoka ja terveydenhoito olivat tutkintovankeusaikana kelvollisia. Kirjeissä saattoi kertoa vain yksityisasioista.

Aseita kätkettiin pitkin pitäjää. Jossakin Konginkankaan sivukylässä paloi myöhemmin riihi, mutta palopaikan lähelle ei voitu ampumatarvikkeiden räjähtelyn takia mennä. Konginkankaalaisten suhtautuminen asekätkentään ei ole ollut jälkikäteen mitenkään vihamielistä, mutta asiasta puhuminen on koettu vaikeaksi.

Suojeluskuntapiirin rakennuksia

Sisä-Suomen suojeluskuntapiirin ja sota-aikaan 1939-1944 keskeisesti liittyviä rakennuksia ja paikkoja Suolahdessa.

Lähteet

  1. Keiteleen rannoilta kolmeen sotaan, Ääneseudun veteraanimatrikkeli 1939-1945