Pukkimäkeä

Hiskinmäen terveyskeskus

Välskäri August Laaksonen

Tänä päivänä, kun katsellaan uutta terveuskeskuskompleksia on hyvä muistaa, että Äänekoskella oli jo 1900-luvun alussa oma terveyskeskus. Tuolloin välskäri August Laaksonen avasi Hiskinmäelle vastaanottonsa. Laaksonen lääkitsi sairaita, neuloi ja paikkasi loukkaantuneita sekä kiskoi särkeviä hampaita 50 penniä kappale ilman puudutusta. Seuraavassa välskäri Laaksosen ajatuksia ja muistelmia noilta ajoilta.

Vapaaehtoisena Suomen Kaartin välskäriosastolle syyskuussa 1889 mennyt August Laaksonen sai kouluttajakseen Turkin sodan käymän vääpeli Järnwallin, jonka karski kasvatus takasi sen, että joka mies pysyi ryhdikkäänä vaikka satavuotiaaksi. Laaksonen sai lääkintäkoulutuksen Garnisoonin sotilassairaalassa tohtori Wahlbergin johdolla sekä lisäopetusta Helsingin kirurgisessa sairaalassa. Kaikissa leikkauksissa, jotka ylilääkäri Linden suoritti välskärioppilaat olivat mukana. Suoritetuissa ruumiinavauksissa lääkäri piti oppilaille luennon ihmiskehon rakenteesta sekä selitti taudin, johon potilas oli kuollut. Koulutukseen liittyi vielä farmasian peruskurssi.

Välskärin tutkinto 7.12.1890

Sen ajan sairaalasta puuttui kokonaan sisar hento valkoinen. Laaksonen suoritti välskärintutkinnon 7.12.1890 ja sai samantien mustan formun hopeakaluunoineen sekä natsat olkapäille. Suoritetun sotapalveluksen jälkeen nuori välskäri määrättiin sotahospitaaliin Krasnaja Seloon. Tohtori Wahlbergin monista kehoituksista huolimatta Laaksonen ei ottanut vastaan tätä keisarillista komennusta, vaan siirtyi Helsingin keskusvankilan palvelukseen ja sai hoitoonsa vankilan sairaalan.

Teollisuuden palvelukseen Helsingistä Laaksonen muutti 1895 Hämeenkyröön Kyröskosken tehtaiden välskäriksi, mutta tehtaan lääkintähuollon hoidon ohella hän sai myös perehtyä paperin valmistukseen. Kertomansa mukaan hänellä oli tarvittavat kirurgiset instrumentit, joilla voi suorittaa pienempiä leikkauksia sekä kahdettoista hammaspihdit. Ensinmainitut välineet tulivat myydyksi talvisodan aikana eräälle lahtelaiselle hammaslääkärille, joka oli kehunut niiden oivallisuutta. Insinööri Hammarenin houkuttelemana Laaksonen sitten helmikuussa 1889 siirtyi Äänekoskelle, jonne tulosta hän itse kertoi:

Suolahteen tulin junalla juuri sinä päivänä, kun tuo onneton helmikuun manifesti julkaistiin. Silloin kaikki ihmiset totesivat kuin lyötyinä, että nyt on tapahtunut suuri onnettomuus Suomen kohdalla. Suolahdessa oli vastassa yhtiön hevonen, jolla ajaa köröttelin nuorikkoni kanssa Äänekosken Mannilaan. Minuun teki masentavan vaikutuksen se, että kylä näytti niin mitättömältä. Tuntui kuin olisimmme tulleet johonkin erämaan korpeen. Kaduin jo, että olin lähtenyt Hämeenkyröstä.

Tuosta masentavasta ensivaikutelmasta huolimatta August Laaksosesta tuli kuitenkin kylän pitkäaikainen asukas. Lähes kaksi vuosikymmentä hän toimi tehtaalla konttoristina, pakkamestarina, kartonkikoneenhoitajana, paperimestarina sekä 14 vuotta tehtaan, kylän ja koko lähitienoon ainoana terveydenhoitajana välskärin koulutuksella. Asunnon Laaksonen sai yhtiön Hiskinmäelle rakennuttamista asuntotaloista, joita oli silloin neljä valmiina. Pässinradan asemalta laskien viimeisestä eli neljännestä tuli näin kylän ensimmäinen terveyskeskus. Lähimpänä naapurina oli tehtaan myllytupa, jossa asusteli mylläri Leinonen perhekuntineen.

Välskäri August Laaksonen jatkaa:

Sinne Hiskinmäelle minä majoituin. Asuttavanamme oli kaksi huonetta ja keittiö sekä semmoinen eteinen eli porstua, josta tuli vastaanottohuoneeni. Se oli hyvin ahdas. Siinä minulla oli kaikki instrumenttini ja sellainen pieni kotiapteekki, jossa oli ensi hätään tarvittavia lääkkeitä. Lähin apteekki oli silloin Laukaassa. Siinä minä neuloin, paikkailin ja lastoitin loukkaantuneita sekä kiskoin hampaita eli hoidin koko lääkärin toimen.

Varsinainen työmaahan minulla oli tehtaalla, jossa työpäivä oli 12 tuntia. Minulla oli sellainen oikeus, että jos tulee välttämätön tapaus, saan mennä kesken työpäivän kotiin auttamaan avun tarpeessa olevia. Tehtaan palveluksessa olevat piti hoitaa 25 markan vuosipalkkioon ilmaiseksi. Potilaita tuli kylästä ja lähiympäristöstä, heitä kulki pitkin Keiteleen ympäristönkin luonani. Näiltä ulkopuolisilta minä sain ottaa korvauksen lähinnä käyttämistäni lääke- ja tarveaineista.

Täytyihän minun joskus lähteä kotikäynneillekin pitkien matkojen taa. Hampaan vedosta otin 50 penniä ja sitten myöhemmin korotin taksan markkaan. Hammas vedettiin yleensä ilman puudutusta, vaikka oli minulla jonkinlaista puudutusainetta, jota ruiskutettiin hampaan juureen. Jos kykyni eivät tiettyyn tehtävään riittäneet, soitin Jyväskylään ja keskustelin lääkärin kanssa diagnoosista. Jyväskylässä oli ensin lääkärinä Edgren ja sitten Palander tuli sairaalan ylilääkäriksi.

Kun lääkäri kuuli puhelimessa selostukseni, tuumattiin yhdessä siitä diagnoosia ja sen jälkeen lääkäri saneli minulle reseptin, jonka kirjoitin muistiin. Asia varmistettiin vielä siten, että minä luin reseptin, jotta se oli todella niin kuin lääkäri oli sen sanellut. Sitten minä soitin Laukaan apteekkiin ja asia varmistettiin samalla tavalla kuin lääkärin kanssa. Apteekki lähetti sitten lääkkeet minun nimelläni ja tarkastin ne vielä ennenkuin vein tilaajalle. Neljätoista vuotta hoitelin näin reseptit eikä virheitä tullut.

Kirurgisissa tapauksista soittelin tohtori Palanderille. Meillä oli tehtaalla yhdet paarit, joilla potilas kuljetettiin joko rautateitse tai kiireellisissä tapauksissa hevoskyydillä Jyväskylään. Tällaisesta tapauksesta muistan erikoisesti Aapi Ahosen revähtymän eli tyrän. Aapilla oli sellainen pieni kauppa siinä Kuntalan vieressä. Tyrän vuoksi Aapilla suolet olivat tulleet pussiin. Minä koetin niitä suolia painelemalla saada takaisin. Mutta kun tyrä oli ollut niin kauan ja tulehtunutkin, niin se ei toiminut. Soitin Palanderille, että täällä on sellanen tapaus latinalaiselta nimeltään Hernia lnqualis. Aapi vietiin hevoskyydillä Jyväskylään ja leikattiin. Kun sitten Aapi palasi sairaalasta, hän sanoi minulle -Te olette yks, siunattu mies, kun sellaisen avun annoitte ja olen terve nyt.

August Laaksosen terveyskeskus toimi Hiskinmäellä vuodet 1899-1913. Kylä oli muuttunut omaksi seurakunnaksi ja kunnaksi. Tämä muutos toi kylään oman kunnanlääkärin tohtori Roschierin. Hänen asunnokseen tuli kauppias Rutasen kunnalle lahjoittama talo Piilolanniemestä. Hieman myöhemmin Strandman perusti apteekin vanhan Viiskulman läheisyyteen. Laaksoselle tämä terveydenhoidon kehitys oli suuri helpotus.

Lääkärinhommassa, jota hoidin 14-vuotta, kulutin hermojani ihan liikaa. Minulla oli tehtaassa 12 tunnin työaika. Aina kun oli ruokatunti tai iltaisin piti mennä niitä sairaita hoitamaan.

Ihmetellä täytyy, että Laaksoselta kaiken tuon lisäksi riitti aikaa kylän moniin rientoihin ja harrastuksiin kuten palokuntaan, Säästöpankkitoimintaan, laulukuoroon, soittokuntaan jne. Niistä kaikista tulisi oma lukunsa. Vapaussotaan Laaksonen osallistui ambulanssin päällikkönä Karjalan rintamalla. 20-luvulla hän vielä palveli vanhan sotilasveren vetämänä Viipurissa KTR 2:ssa lääkintävääpelinä. Viimemainittua vuotta lukuunottamatta Laaksosella oli marraskuussa 1918 Äänekoskelta lähdön jälkeen pieniä saha- ja myllylaitoksia eri puolilla Suomea. Hän muutti hieman ennen talvisotaa Lahteen vanhuuden päiviään viettämään. Talvi- ja jatkosodan aikana tämä veteraani vielä hoiteli haavoittuneita Lahden sotasairaalassa.

Kalle Piilosen vatsasyöpä

Kalle Piilonen oli Laaksosen hyvä ystävä, vaikka olihan heillä ollut pieni riitakin seurakunnan ensimmäisen papinvaalin johdosta. Mutta sen oli Piilonen sopinut tuomalla sovittajaisiksi lampaankäpälän. Kallella oli vatsassa syöpä. Saarijärven lääkärissä käyttivät, kun hän ei hyväksynyt tohtori Roschieria. Sitten hän kutsui minut sieltä Tuurista, jossa minulla oli mylly. Kun menin hänen luokseen, hän sanoi:

Tutkipas sinä nuo lääkkeet, kun minusta tuntuu, että ne koettavat saada minua vain pois.

Minähän näin, että se on vain ukon idea ne väärät lääkkeet. Me suunniteltiin emännän kanssa, että soitan tohtori Renwallin Helsingistä. Tohtori lupasikin tulla Äänekoskelle. Me sovittiin emännän kanssa, ettei puhuta äijälle mitään, olkoon sille yllätys. Varmuuden vuoksi minä kuitenkin kerroin asian ukolle ja sanoin, että annetaan Renwallin vielä tutkia nämä lääkkeet. Tohtori tuli sitten ja minä selostin hänelle äijän mielipiteet ja ajatuksen myrkytyksestä, mikä hänellä oli. Renwall tutki asian ja totesi sairauden vatsasyöväksi. Minun käyntini jälkeen ukko eli vielä viikon, se oli keväällä tai kesällä 1919.

Välskäri August Laaksosen viesti tuleville polville

Nykyajan ihmisille en osaa muuta sanoa kuin, että rehellisyys kaikissa asioissa on se tie, jota ihmisen pitää kulkea. Tehdä työtä eikä ajatella, että siitä pääsisi helpolla kepulipelillä. Moninainen ja pitkä on ollut elämäni taival. En vain tiedä mitenkä lienee minun kohdallani on se viimeinen iltahuuto unohtunut. Joskus sitä on odottanutkin.

Näin lopetti vanha välskäri haastattelunsa. Muutama kuukausi haastattelun jälkeen se viimeinen iltahuuto tuli. Se ei tapahtunut taudin tappamana, eikä sairauden murtamana, vaan oman kotitalon edessä liikenneonnettomuudessa kadulla. Näin kohtalo ohjailee kulkuamme. August Laaksonen haudattiin keväällä 1965 synnyinkylänsä Hollolan Lahden multaan.

Lähteet