Äänekoski

Virkavalta

Järjestyksenpito

Järjestyksenpidon varsinainen organisointi oli valtion tehtäviä, mutta kuntien tuli auttaa työssä ja vastata oman alueensa yleisen järjestyksen säilymisestä. Organisaatiossa oli keskeistä päästä omaksi nimismiespiiriksi. Kunta ja Äänekosken Osakeyhtiö ryhtyivät ajamaan asiaa eteenpäin ja 21.7.1914 saatiin vihdoin senaatin päätös, jonka mukaan Äänekosken kunnasta muodostettaan itsenäinen nimismiespiiri seuraavan vuoden 1915 alusta lukien. Väliaikaiset ylimääräiset nimismiehet olivat työskennelleet seudulla jo noin kymmenen vuoden ajan ja senaatin päätös tarkoitti nyt sitä, että nimismiehen virka vakinaistettiin Äänekoskelle. Nimismiehen virkaa ovat Äänekoskella vuodesta 1914 vuoteen 1996 saakka pitäneet halussaan seuraavat henkilöt:

Nimismiesten virassaolovuodet
Nimismies	Vuonna/vuosina
Adolf Skogman	1914 - 1918
Anton Herman Jotuni	1919
Johan Gideon Siljander	1919 - 1920
Juho Fabian Västi	1920 - 1922
Erkki Emil Seppä	1922 - 1945
Mauri Mattila	1946 - 1971
Risto Juhani Tiainen	1972 - 1984
Martti Heikki Viljanen	1984 - 1996

Nimismiehen kanslia

Nimismiehen kanslia sijaitsi aluksi nimismiehen asunnon yhteydessä Suolahden Takalahdessa Frimanin talossa. Seuraava paikka sillä oli Ruokolahden talossa Kovalanniemessä ja vihdoin 1920-luvun alussa nimismies Erkki Sepän ostamassa sahan entisessä konttorirakennuksessa Kuhnamon rannalla. Paikkaa kutsutaan yhä vieläkin Nimismiehen rannaksi. Äänekosken kunta ajoi 1910-luvulla voimakkaasti sitä, että kunnan läntiset ja itäiset osat olisivat päässeet samaan käräjäkuntaan. Toive toteutui vuoden 1917 alusta, kun kunta sijoitettiin kokonaisuudessaan Laukaan käräjäkunnan osaksi.

Poliisiasema

Äänekosken nimismiehellä oli apunaan aivan 1900-luvun alussa kaksi maalaispoliisia. Heistä toinen asui Äänekoskella ja toinen Suolahdessa. Lisäksi Äänekosken Osakeyhtiö palkkasi vuosina 1912-1914 oman poliisin käyttöönsä. 1920-luvulla virkavallan vahvuudeksi vakiintui viisi vakinaista ja kaksi ylimääräistä poliisia. Vuonna 1927 perustettiin ensimmäinen ylikonstaapelin virka, jonka sai haltuunsa suolahtelainen Kalle Koljonen. Järjestysvallan toimitilat olivat 1900-luvun alussa olleet Suolahdessa tilapäisluontoiset. Tästä syystä taajamaan toivottiinkin kunnollisia putkatiloja, sillä kunnan oman käytön lisäksi siihen haluttiin sijoittaa myös niitä pidätettyjä, joita kuljetettiin pohjoisesta Keski-Suomesta Suolahden asemalle odottelemaan jatkojunavuoroja. Kunta osti lopulta vuonna 1924 Suolahden Kauppa Oy:ltä tontin, jolle varsinaiset pidätettyjen säilytystilat valmistuivat.

Äänekoskellakin kaivattiin kipeästi kunnollisia putkatiloja. Asian helpottaakseen kunta lahjoitti 1920-luvun lopulla ns. Putkalan tontin Kauppakadun varrelta poliisin käyttöön. Tilat valmistuivat 1930-luvun alussa. Poliisilaitos toimi Putkalan rakennuksessa siihen saakka, kunnes Kotakennääntien varrelle valmistui 1950-luvulla poliisin virastotalo. Putkalan rakennus jäi Osuusliike Ala-Keiteleen eli Sokoksen uudisrakennuksen alle ja se purettiin.

Poliisimiehiä

Vanhimpia Äänekoskella toimineita poliiseja olivat esim. Emil Ristolainen ja Aleksanteri Kauppi. Näistä edellinen muutti myöhemmin Amerikkaan. Muita paikkakunnalla poliisina toimineita olivat mm. Viljam Saren, myöhemmin Sareva ja Aarne Vilkman eli Viestivirta, Matti Hämäläinen joka toimi poliisina myös Konginkankaalla viinatehtaita hävittämässä sekä Vääriskoski-niminen poliisi, joka oman toimensa ohessa hoiteli mm. ihmisten perunkirjoitusasioita.

Suolahdessa toimi myös erityisiä vanginkuljettajia, joiden tehtävänä oli majoittaa ja ruokkia kodeissaan rautateitse useimmiten Vaasasta tutkintovankeudesta pohjoisen Keski-Suomen käräjille tuotuja vankeja. Heidän kuljettaminen siirtyi Äänekosken poliisille vasta vuonna 1956. Tunnetuimpia vanginkuljettajia oli Anton Mäkinen, jolla oli sellitilat ulkorakennuksessaan.

Viinan salapoltto ongelmana

Viina työllisti kenties eniten 1910- ja 1920-luvun poliisivoimia. Alkoholijuomien valmistus pysyi valtion yksinoikeutena ja vuosina 1919-1932 maahamme oli säädetty kieltolaki. Sen noudattamista valvomaan asetettiin kuntiin raittiuslautakunta. Viinan salapolttoa pidettiin niin vakavana ongelmana, että Äänekosken kuntakokous päätti vuonna 1912, että kunta maksoi salapolttimon ilmiantajalle 50 mk ja viinakauppiaan tai salakapakoitsijan paljastajalle 25 mk. Nämä samat taksat pidettiin voimassa myös ns. viinapoliisien osalta, joita kunta maaherran kehotuksesta värväsi vuodesta 1917 lähtien. Viinaa näkyi yleisesti myös laillisissa huvitilaisuuksissa, laittomista nurkkatansseista puhumattakaan. Väkijuomien käyttön väitettiin liittyvän etenkin Suolahden puolella tilapäisluontoisten lastaustöiden yhteyteen, mutta osattiin sitä viinaa Äänekoskenkin puolella juoda.

Poliisin tehtävistä 1920-luvulla huomattavan osan muodosti kieltolain valvonta. Pontikankeitto oli syrjäkulmilla kuten Järvenpäässä, Mämmenkylälä ja Ruotinkylällä lähes kansallisurheilua ja etelästä tuli vielä sen lisäksi pirtua, jota trokarit möivät janoisille. Aivan vuoden 1931 lopussa Suomessa toimeenpantiin kieltolakiäänestys, jossa kieltolain kumoamimisen kannalla oli 70,5 % kansalaisista. Äänekoskella kieltolain jatkamisen eli ehdottoman raittiuden kannalla oli 42,2 %, miedot juomat sallivan kompromissin kannalla 1,5 % ja kieltolain kumoamista kannatti 56,3% kuntalaisista.

Lähteet

1. Äänekosken-Suolahden historia vuoteen 1932, Jorma Wilmi,1991
2. Äänekoskea ja äänekoskelaisia, Erik Relander, 2011