Sankarivainajat Äänekoskelta
Aineistossa ovat mukana kaikki Äänekoskelta sotaan lähteneet sekä sotatoimissa 1939-1945 kaatuneet tai kadonneet henkilöt.
Info
Tämä www-sivusto on syntynyt tarpeesta antaa kasvoja ja taustoja sankarihaudan muistomerkkiin kaiverretuille nimille tietotekniikan keinoilla. Vuosikymmeniä vanhan perheemme perinteen mukaan olen ollut mukana viemässä kynttilöitä tälle muistomerkille kaikkien suurten juhlapyhien aikana. Tällöin on useinkin käynyt mielessäni ajatuksia siitä, millaisia eri ihmiskohtaloita kivinen muistomerkki kätkeekään alleen. Ajatus tämäntyyppisen sivuston rakentamisesta alkoi pikku hiljaa kypsyä mielessäni. Yritin etsiä netistä jotakin mallia ajatukselleni, mutta en löytänyt mitään sellaista.
Lopulta päätin itse toteuttaa ajatuksiana. Halusin tässä sivustossa yhdistää eri paikoista hajallaan olevia tietoja siten, että niistä saataisiin aikaan kokonaisuus, joka voisi kertoa mahdollisimman monen sankarivainajan tarinaa sotavuosien 1939-1945 ajalta.
Olemme paljosta kiitollisuudenvelassa näille miehille ja omalta osaltani halusin osoittaa sen tekemällä tämän www-sivuston!
Äänekoskella 28.2.2014
Seppo Hänninen
Lähteet:
- Keiteleen rannoilta kolmeen sotaan, Ääneseudun veteraanimatrikkeli 1939-1945, ISBN 952-91-5294-9
- Suomen rintamamiehet 1939-1945, Kurikka-Paino Ky 1990, ISBN 951-95187-0-3
- Keskisuomalaisten Taipale 1939-1940, Gummerus kirjapaino 1998, ISBN 952-91-0231-3
- Arkistolaitos VAKKA-arkistotietokanta, Suomen sodissa 1939-1945 menehtyneet
- Arkistolaitos VAKKA-arkistotietokanta, Sotapäiväkirjat 1939-1945